Tertun ulkoilu alkaa muistuttamaan koiran ulkoilua, kun lumet on sulaneet. Se ei enää jumita ja pyydä sisälle, vaan kulkee reippaasti ja nuuskii innoissaan maata. Mielellään se menee metsässä kallioiden ja kivien päältä, sillä Tertun herkät varpaat eivät tykkää märästä, upottavasta mutavellistä. Nyt se on jopa alkanut potkimaan maata takajaloillaan, kyllä on naurussa pitäminen sillä tyyli on kovasti omintakeinen! Takajalat saattavat unohtua pitkälle taakse, ballerinamaisesti. Vaikka Tepasta ei ihan äkkiä muuten tule ballerina mieleen… se on vähän äijämäinen rouva, hyvällä tavalla.
Ruoan tärkeys on tietenkin selvä juttu, Terttu kähisee ja inisee ruokaa odotellessa. Ja kun kippo lasketaan nenän alle, kuluu muutama sekunti kun Tepa on valmiina odottamassa, josko muilta koirilta jotakin jäisi. Se ei yritä väkisin kenenkään kipolle vaan tosiaan odottelee nätisti, toistaiseksi. Täytyy muistaa, että mikä pätee nyt, ei ehkä päde enää viikon päästä, kun sen rohkeus ja turvallisuuden tuntu kasvaa.
Äänistä, Tepalla on muutama hassu juttu, juuri tuo ääni jolloin ruokaa odotellaan mutta myös silloin kun sitä alkaa villittämään. Silloin Tepa istuu tiukasti peppunsa päällä, inisee ja kähisee ja nostelee etujalkojaan. Ja sitten ryntää hepuloimaan.
Aika harvoin kuulen sen haukkuvan, sekin on hieman äijämäinen käheähkö ääni. Joskus Tepa saattaa kuulla jotakin mikä sen mielestä ei kuulu asiaan, silloin se pöhkii hetken aikaa. Kunhan siihen ei kiinnitä huomiota, Tepa huomaa itsekin, ettei ollut mitään syytä ja jatkaa yleensä syvällisiä ajatuksiaan, eli nukkumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti