sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Hienosti on mennyt

Jackin kanssa eläminen on alkanut mielestäni tosi hyvin. Tänä aamuna sain aikamoiset hännänhuiskaukset heti herättyäni, poika oli nukkunut hyvin. Se nukahti ennen minua, hymyilytti kuunnella sen huokailua ja pientä ininää kun poika näki unia :) Eli läähätys on loppunut, eikä se enää kulje perässä varmistamassa etten karkaa. Piippaaminen, jota oli vielä eilen, on myös lähestulkoon pois, nyt se relailee siellä sun täällä, mutta lemppari paikka on tietokonepöydän alla olevassa pedissä.
Jack tietsikkapöydän alla relaamassa











Jack ja Donna vallan jo leikitkin otti aamupäivästä, aika kivaa!













Ulkona Jack tykkäisi olla vaikka pakkastakin oli tänään reilut 13 astetta, ei näyttänyt haittaavan.
Mukavasti se hakeutuu myös rapsuteltavaksi, jos istun sohvalla, Jack tulee ihan lähelle, alan rapsuttamaan, se tulee vielä lähemmäksi ja nauttii. Muutama oikein muhea rapsupaikkakin on löytynyt, silloin alkaa takatassu vipattamaan.

Mä olen aika myyty tuohon otukseen, siitä tulee kuulkaas vielä maan mainio harrastuskoira, kunhan saa vielä itseluottamusta lisää!  Ai niin, joko kirjoitin, että Jack on silmäkoira, se ottaa valtavan hienosti katsekontaktia, ei vain vilkaise, vaan todella katsoo hetken silmiin!! I-ha-na... <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti