sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Tervetuloa Suomeen, Brisa!

Brisa saapui Suomeen la-su välisenä yönä. Tyttö oli tietenkin kovin jännittynyt ja haki turvaa ihmisistä. Lentokentän hälinä ei sitä häirinnyt, sille oli helpotus päästä liikkeelle. Se yritti nuuskia joka paikkaan ja jokaista ihmistä. Stoppi tuli kun olisi pitänyt mennä liukuovista ulos. No, onneksi tyttö on melkoisen pieni sintti ja se olikin helppo ottaa syliin :)

Autossa matkaaminen sujui hyvin sylissä istuen, luulen, että se nukahti loppumatkan aikana! Kotipihalla odoteltiin, että tytär hakee oman laumani pihalle tutustumaan, kaikki sujui tosi kivasti! Pikku yhteislenkki ja sisälle. Ovella vastassa olikin Irina-kissa, minua jännitti, miten Irkku ottaa tulokkaan vastaan. Ei hämminkiä, Brisa oli todella nätisti kissojen kanssa joten Irina suvaitsi siis uuden tulokkaan tulla taloon :D

Hetken tyttö touhusi ja nuuski paikkoja, tarjosin sille ruokaa jonka söikin todella hyvällä ruokahalulla. Sen jälkeen se etsi pehmolelun ja alkoi leikkimään! Jes! Kello oli tähän aikaan jo aika paljon, lähenteli 02.30 joten suljin itseni, Donnan ja Brisan makkariin ja ryhdyttiin iltatoimiin. Brisa loikkasi sänkyyni ja siinä se sitten nukkua tuhnutti koko yön aamuun saakka.

Aamulla herätessäni totesin, että Brisan askareet olivat juurikin toivotulla paikalla, eli Hesareiden päällä! Hyvä tyttö!

Ulkoilu jännittää Brisaa kovasti, on lunta ja kylmää. Nyt on vielä tuo ikävä Laina-myrskykin... Kaikkeen tottuu, varmaankin. Brisa on käynyt myös suihkussa pesemässä Espanjan pölyt turkistaan, ei se kovin tykännyt, mutta antoi kauniisti pestä itsensä. Brisa on sen tyyppinen koira, ettei se tule koskaan puremaan ketään eikä mitään, äärettömän kiltti ja hellä!

Pidämme sillä muutaman ensimmäisen päivän varmuuden vuoksi remmiä kiinni, jos se kuitenkin innostuu kissoista liikaa kotiuduttuaan. Jos näin ei käy, remmi saa jäädä naulakkoon!

Kaiken kaikkiaan ensivaikutelma tytöstä on todella positiivinen ja myönteinen. Brisa on kiltti, aktiivinen, touhukas ja leikkisä. Näyttää tulevan toimeen kaikkien kanssa ilman ongelmia. Ja hirmuisen nättikin se on!

Alle kuvia viime yöltä ja tältä aamulta + espanjasta!
Lisäksi VIDEO suihkuhepulista!

Brisa  hyvästelee espanjalaisen kotihoitajansa. Kiitos hänelle, kun piti pienestä huolta!


Hki-Vantaan lentokentällä, valmiina  uuteen seikkailuun!
Hiukan tartti apuja, että päästiin liukuovista ulos :)
Tunti kotona, ruoka syöty ja nyt leikittää!
Pystyy rentoutumaan heti aamusta
Suikun jälkeen... Väsyttää, väsyttää... Nyt saa nukkua kaikki univelkansa pois!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti