perjantai 20. marraskuuta 2015

Yksin kotona

Hienosti Aqua on oivaltanut tämän viikon aikana, ettei sen tarvitse huolestua, kun lähden töihin!
Työpäivät siis kuluvat nyt hiljaisuuden vallitessa! Aqua ei hauku eikä ole edes itkseskellyt perääni. Olen jättänyt sille puuhasteluja, kuten tyhjiä maitotölkkejä joissa on pikkunameja sisällä, samoin talous- ja wc-paperirullien sisälle. Lisäksi on kongi, josta Aqua ihan intona yrittää saada herkut talteen :))

Aqua on ihana kotikoira. Nyt kun on muutama viikko kulunut sen saapumisesta, siitä on tullut minua kohtaan tosi läheinen. Hakeutuu herkästi vierelle. Vielä sitä käsittely arastaa, mutta se kuitenkin luottaa siihen, että minä en sille pahaa tee ja antaa käsitellä. Käsittelyllä tarkoitan nyt esim. valjaiden pukemista. Aqua menee aina yhteen kohtaan eteistä odottamaan pukemista. Ja kun puen sille valjaita, se nojailee seinään, hieman väistää, mutta ei yritä lähteä mihinkään. Pikkuhiljaa sekin on välillä unohtunut ja se seisoo ihan reippaasti puettavana. Ja kun tulemme ulkoota sisälle, ei Aqua lähde eteisestä vaeltelemaan mihinkään, vaan odottelee omaa riisumisvuoroaan tosi kivasti ihan rauhassa! Se on hirmuisen fiksu likka!
Voin istua sohvalla sen vieressä, se ei siirry kauemmaksi enää. Ollaan ihan liki toisiamme :)) Illalla nukkumaan mentäessä Aqua yleensä innoissaan hyppää ensimmäisenä sänkyyn ja me muut sen jälkeen. Yleensä Aqua hakeutuu viereeni kasvojen korkeudelle. Eilen illallakin se nukahti leuka olkapäälläni... hellyyttävä! On ihana nähdä sen reipastumista! Onhan se hiukan arka, mutta niin utelias ja reipas eikä omalle porukalle arka juuri laisinkaan :))

Kävimme eilen Aquan kanssa kahdestaan ensin hieman autoajelulla, Aquahan hyppää itse koiraboxiin ja on nätisti autoilujen ajan. Kävimme kyläilemässä tutun luona. Aquan ensimmäinen kyläreissu. Se uteliaana kävi kaikki paikat läpi, haastoi leikkiin perheen vanhan koiran ja löysi puruluun jota alkoi nakertamaan. Siis kyläreissu sujui ihan ääretömän mallikkaasti, paljon paljon paremmin kuin osasin edes aavistella! Kylässä oli lattiahäkissä myös kaksi marsua, joita Aqua kävi nuuskimassa osoittamatta suurempaa mielenkiintoa niihin.

Toivoisin niin kovin, että joku Aquaan rakastuisi päätä pahkaa, antaisi sille kodin, rakkautta ja alkuunsa tarvittavaa kärsivällisyyttä. Aqua tulisi palkitsemaan sen muutaman kuukauden kuluttua monin kertaisena rakkautena takaisin! Kodin tulee ymmärtää, että ensimmäiset viikot menee tutustuessa ja luottamusta hakiessa, mutta kun ne on saavutettu, vain taivas on enää rajana kaikelle uudelle, mitä voi yhdessä turvallisesti kokea!
Aqua on ihana, iloinen, energinen, kiltti ja äärettömän hellä pieni koira joka ansaitsee parhaan mahdollisen, ymmärtäväisen kodin




Kongi? Mitä tällä tehdään??

Jep, kyllä mä tiedän mitä tällä tehdään, eipä mennyt kuin hetki, kun hoksasin!!

Odottelen kärsivällisesti maailman hitaimman syömistä. Jos se edes joskus jättäis mulle jotain...!!


6 kommenttia:

  1. Ihana lukea ja kuulla, kuinka Aqua on reipastunut jo nyt, lyhyessä ajassa. Voi kun pääsisi toisen pään sisään, ymmärtäisi mitä ajattelee tästä kaikesta entiseen verrattuna. No, inhimillistän heti, mutta ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan. On vaan niin mahdottoman suloinen pieni "paketti". Ja koko ajan yritän taivutella isäntää, että meille riittäisi pienempikin koirakamu corgille <3

    VastaaPoista
  2. Juu, mitä pienokaiselle on tapahtunut ensimmäisen vuoden aikana... Gorgin kaveriksi sopii ehdottomasti pieni, mutta kestävä (ei tikkujalkainen :D ) tyttönen, pysyy leikit sopivina! :))

    VastaaPoista
  3. Voi itku että osaa olla ihana koira! Ilmeet, eleet ja asennot ihan täsmälleen samoja kuin edesmenneellä koirallani oli. Tekisi niin mieli ottaa tämä koira omaksi, mutta luulen etteä se olisi onnellisempi jossain perheessä jossa sillä olisi koirakavereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Aqua on ihan hirmuisen suloinen tytteli!

      Poista
  4. Tosi mukavan näkönen kaveri ei voi vielä ottaa uutta lasta kun on polvileikkaus edessä toivottavasti hän saa HYVÄN KODIN❤❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me etsimme Aqualle parhaan mahdollisen kodin, sillä ei ole kiire kotihoitopaikasta mihinkään :))

      Poista