lauantai 27. lokakuuta 2012

Haastetta kerrakseen

Näin on kulunut reilusti yli viikko Hanin tulosta.
Tyttö ei ole juurikaan mitään "antanut ilmaiseksi" ja miksipä olisi pitänytkään :)
Haasteita on riittänyt.

Ulkoilu on edelleen sille epämieluisaa, johtuen ehkä valjaista ja remmeistä; pakeneminen ja puolustautuminen ei onnistu? Remmissä se kävelee äärimmäisen hitaasti.  Haastetta on saada se edes pienelle lenkille, aamulla ok metsään, samoin päivällä, illalla ei todellakaan. Silloin täytyy tehdä niin, että kun porraskäytävän ovi sulkeutuu, lähden hölkkäämään ns. alapihalle josta pääsee tielle. Hani juoksee vahingossa mukana kunnes pääsemme kävelytielle. Ja sinne yleensä sitten voi asioidakin. Yleensä. Mutta pitkulainen nokka näyttää kyllä aika välittömästi tietävän, missä lämmin koti ja pehmoinen sohva sijaitsee. Sinne siis. Mahd. pian. Kiitos. Iltapissa ei ole Hanin juttu.

Ulkoilu muiden kuin minun kanssani ei Hanille kertakaikkiaan sovi. Ja vaikka sitä ollaan harjoiteltu, yhdessä ja erikseen Hennan kanssa. Ei niin ei. Silloin ei voi pissata kun mamma ei ole mukana... Lisää harjoituksia siis.

Mutta perjantaina näkyi jo pikkiriikkinen ilohyppely asioinnin jälkeen, päiväulkoilun aikaan, ja se lämmitti mieltä ihan valtavan paljon!
Takki alkaa olemaan Hanille jo aika tuttu juttu. Perjantaina oli sen verran kylmä, että laitettiin jo ihan talvitakki päälle, ihan oikein päinkin vielä ja se näytti olevan ok. Hyvä, hyvä, edistysaskel!

Väsynyt tyttö on edelleen. Sydämessä tuntuu niin pahalta, kun ajattelen sen menneisyyttä, jatkuvaa nälkää, turvattomuutta, pelkoa ja yksinäisyyttä! Kokoajan valppaana, sen näkee välillä täälläkin kun se haistelee jotain paikkaa, mitään ei tapahdu eikä kuulu, mutta likka säpsähtää ja hypähtää säikähtäneenä. Varovaisuus istuu sen selkäytimessä... voi jos jonain päivänä se uskaltaisi luottaa ettei mitään pahaa tapahdu! Aikaa... sitä se tarvitsee ja paljon.

Torstaina loppuikin sitten mammaloma ja lähdin töihin, lapset kouluun.
Koirat jäi kotiin keskenään. Hani piippasi kun tein lähtöä, ja oli aamupäivän aikana ulissut sekä haukahdellut kotona, sitten hiljentynyt. Sama jatkui perjantaina, mutta hakkuminen oli jatkuvampaa ja kovempaa. Aloitin sille Dorwest Herbsin Vuohenjuuri-valeriaana -kuurin, toivottavasti siitä on apua Hanin rentoutumiseen. Yksinoloharjoituksia tehtiin koko mammalomaviikon ajan, ehkä se vaan oli niin väsynyt vielä silloin, että oli vain tyytyväinen kun täti välillä lähti nurkista hääräämästä ja se sai nukkua rauhassa :))
Paljon ymmärrystä, aikaa ja kärsivällisyyttä se tarvitsee voittaakseen varovaisuutensa ja oppiakseen luottamaan.

Häntä. Se on kuin köysi. Sitä ei ole treenattu laisinkaan ja nyt se on holtittomasti heilahdellut puolelta toiselle ja jopa kerran nähty tekevän ympyrän. Mutta mitenkään hallittua hännän toiminta ei todellakaan ole :D Treenausta, sitähän se häntä vain tarvitsee, ja sitähän se taitaa pikkuhiljaa saadakin! Ilo ja hyvä fiilis näkyy Hanilla kotona ollessaan. Ja häntä vahvistuu samalla. Kultainen Hani!

Luunsyöntiä yhdessä...

... ja erikseen :)




2 kommenttia:

  1. Voi toista.. Hienoa edistystä kuitenkin.. :) Ihan kamalaa miten sydäntä riipaisee ja tuntuu pahalle, mitä kaikkea nämä suloiset koiruudet ovat joutuneetkaan kestämään! Mutta onneksi Hanikin on nyt turvassa ja ihka omassa kotona :)

    VastaaPoista
  2. Juu, pienistä edistysaskelista tulee nyt riemuita tämän isomman haasteen parissa kun taistellaan. Kovasti tehdään töitä ja harjoituksia eroahdistuksen kanssa, toivon, että tuloksia syntyisi ihan Hanin oman hyvinvoinnin kannalta. Aikaa... sitähän nämä tarvitsevat.
    Dankolle halit :)

    VastaaPoista