Työmotivaation puute

Mitään kovin erityistä ei ole tapahtunut, edistyminen on joskus tuskallisen hidasta. Olosuhteiden pakosta kuitenkin vain, Hani on mielestäni ollut jo pitempään valmis yksinoloharjoituksiin.
Mutta miten arkipäivänä voi taikoa tilanteen, jossa kukaan ei ole kotona??

Hani käy edelleen töissä kanssani, nyt siinä on selkeästi näkynyt työmotivaation puutetta... Se ilmenee aamulla siinä kohtaa, kun pitäisi ulko-ovelta kaartaa alas parkkipaikalle. Hani laittaa ns. liinat kiinni ja jää jäkittämään, kuten alussa teki, mutta silloin eri syistä. Nyt sitä ei kerta kaikkiaan huvita raahautua takeissaan kylmään autoon ja sieltä tylsääkin tylsemmäksi tulleeseen työhuoneeseeni! Kiltisti se kuitenkin lähtee seuraamaan minua, kun sanon, ettei minuakaan huvittaisi.. :)

Töissä se tietää, että käsilaukku tarkoittaa minun lähtevän pitemmäksi aikaa pois, eli 20 minsaa. Hani ei kuitenkaan hermostu asiasta, tiputan sille muutaman koirankeksin pedille ja lähden. Takaisin tullessani kyselen duunikavereilta, onko Hani piipannut silläaikaa, ei ole. Mutta kuullessaan askeleeni, alkaa iloinen piippaus. Ja keksit on aina syöty, se on hyvä merkki se, siitä tietää, ettei Hani ole stressaantunut tilanteesta.

Juu, viime viikonloppuna Hani oli kahdesti noin 10 minuuttia yksin (lue muiden elukoideni kanssa).
Lauantaina Henna lähti ratsastamaan hiukan ennen klo 10 ja minä tulin kotiin vähän sen jälkeen. Jännittyneenä kuuntelin, kuuluuko rappuun hätääntyneitä ulinoita tai haukkumista. Eipä kuulunut. Syy selvisi tuota pikaa; Hani oli askarrellut keittiön oveen jääneen roskispussin pitkin huushollia aikansa kuluksi :)
Sunnuntaina lähdin laittamaan autoa tolppaan ja puhdistamaan sitä lumesta, Hani vain jäi katsomaan eteiseen kun suljin oven. Ei yrittänyt tunkea mukaan. Takaisin tullessani se tuli jostain eteiseen vastaanottamaan minua häntä iloisesti heilahdellen. Ei askarteluja tällä kertaa ( oppii se meikäläinenkin sitten ensimmäiselläkin kerralla, edes joskus! ). Kovin on vaikeaa olla sellaisessa tilanteessa ihan cool, kun tekisi mieli tuulettaa kovaäänisesti ja hihkua innosta :D

Kuvia ei taaskaan ole Hanista, ainoastaan tämä hieno jouluaskartelukuva. Kahvinpuruja oli sitten eniten jokapaikassa, kahvin ystävä kun olen!

Askarreltu on!

Viimeisimmät saavutukset

No hups, johan pääsi vierähtämään aikaa edellisestä päivityksestä!! :D

Mistäs sitten aloittaisin... hmmmm... No, Clomicalmin aloituksesta on kulunut kolmisen viikkoa, joten olen pikkuhiljaa kiristellyt yksinoloharjoituksen tahtia. Töissähän Hani viettää suuren osan päiväajastaan, kuten minäkin, joten olen tehnyt harjoituksia siellä mahdollisuuksien mukaan.
Nyt Hani pystyy odottamaan työhuoneessani vartin verran yksin kun käyn kaupassa, kahdesti päivässä.
Ennen otin sen mukaan kun lähdin ulos sauhuille, nyt se jää huoneeseeni odottamaan. Hienosti sujuu siellä rintamalla siis.

Kotona yksinjäämisharjoitukset ovat vielä alkutekijöissään. Strategia puuttuu, sitä on vaikea tehdä johdonmukaiseksi... Liikaa liikkuvia osia, kuten nuorison autolla viemiset ja tuomiset yms.
Nyt se ei kuitenkaan ole kokoajan valppaana mihin kukakin menee, vaan nautiskelee sohvan lämmöstä mieluummin, eli pientä valoa ja toivoa tunnelin päässä näkyy. Jos sitten kuitenkin jonain päivänä se pystyisi jäämään yksin kotiin turvallisin ja luottavaisin mielin?
Hankin Hanille ns. sporttipaidan, joka kietoutuu tiukasti tytön kehon ympärille, turvaksi ja rauhoittamaan sitä, josko siitä olisi lisäapuja yksinoloharjoituksissa... kaikki keinot lienee sallittuja? :)

Duunikaverien keskuudessa se on herättänyt suuria tunteita. Nekin, jotka niin eivät koirista välitä, ovat selkeästi sulaneet Hanin vaatimattoman olemuksen edessä. Varovasti likka hiipii jonkun lähelle (kahvi- ja ruokatauoilla) ja sitten vielä pari askelta lähemmäksi pyytääkseen rapsutuksia. Ja kuin automaatit, käsiä ojentuu ja Hani saa rapsutuksensa :)

Muutaman työkaverin askeleet se jo tunnistaa hyvin, ne kuullessaan alkaa piippaamaan ilmoittaakseen, että täällä ollaan taas! Häntäkin jo heiluu heille iloisesti, vaikkakin pidättyväisesti, onhan Hani sentään virkatehtävissä... ;)

Hanin tarina on ilmeisesti levinnyt ympäri taloa, sillä ihan tuntemattomatkin ihmiset kysyvät, miten Hani edistyy...! Hih, minusta se on aika kiva juttu huomata, että ihmiset ymmärtävät ja välittävät, myötäelävät.

Costa Blancan rescuekoirat ry:n peli-illassakin Hanitus oli viime lauantaina. Ja pärjäsi hienosti, jännitti hiukan mutta siellä se teki ihan samoin kuin töissä, hiippaili ihmisten luo ja pyysi rapsuja sekä nameja. Koirat eivät myöskään kokeneet Hania millään lailla uhkana, sellainenkin haukkuli joka ärähti toisen koiran tullessa liian lähelle Hänen Pelialuettaan, antoi Hanin seistä ihan vieressä. Hani kertoo olemuksellaan siis koirillekin, ettei tahdo kenellekään pahaa.

Onhan sillä vielä kaikenlaisia hassuja juttuja, joiden kanssa pitää tällä hetkellä vain elellä ja katsoa jääkö ne pois ajan myötä. Esimerkiksi; kukaan ei saisi kävellä Hanin takana, se aiheuttaa sille hämminkiä. Selustahan pitää turvata... Ja toisekseen se ei voi oikein millään kulkea aukealla alueella, vaan pitää päästä seinän viereen tai kulkemaan autorivin kupeessa, vaikka liikkuvia autoja kunnioittaakin kiitettävän paljon.

Sellaista meillä tällä kertaa, palailemme taas astialle, kun on jotakin kerrottavaa.
Nyt olis muutama kuvatuskin, olen ollut kyllä luvattoman laiska kuvaamaan... :D

Tytöt nukkuu näin...

...tai näin

Uudet vetimet, sporttipaita ja tiimipanta, wau.... Hani ei niinkään arvosta mallintöitä, vaikka mallinkroppa onkin!?

Peli-illassa

Zorron ja Ronjan kanssa löydetty jotain mielenkiintoista... Nami?

Hani osaa liikkua :))

Pikapäivitys:
Hani on oppinut liikkumaan vinttikoiraamaisen keveästi ja sopivalla nopeudella. Saa ihan taluttaja kiristää tahtia, että koiran tahti pysyy tasaisena!! Ei haitannut pitkäksi avattu takkikaan liikkumista eikä muitakaan ulkoaskareita :)) Ja että se uskaltaa lähteä reippaasti kotimetsää kauemmaksi!
Että näin täällä hipsitään hiljalleen eteenpäin!!
Vielä kun päästäisiin harjoittelemaan ja oppimaan yksin olemista, Hanista tulee täyden kympin koira!

Sori, nyt ei ole tarjota uusia kuvia :((

Kaikessa rauhassa

Hanilla on nyt viikko ahkeraa päivätyötä takana. Tyttö toimii hyvin, rutiinit on helpottaneet sen aamutoimia. Ihan ensin kun herätään, Hani menee ulkona käymään. Hiukan myöhemmin menee koko jengi tai sitten vain Donna ja Hopo. Tämän jälkeen aamupuuron saa Donna ja Hopo, Hanin puuro otetaan mukaan töihin. Ja nyt Hanin aamuköpöttely autolle sujuu mallikkaasti, ei jumita enää mutkissa :)

Kotonakin voin jo mennä makkarin oven taakse vaikkapa puhumaan puhelimessa ilman suurempaa piippaamista, jos pikkuisen piipitystä kuuluu, hetken päästä kurkkaan niin likka röhnöttää kaikessa rauhassa sohvalla, jes!

Näin on siis stressitasot saatu aika alas, Clomicalmin annoin vasta tänäaamuna, syystä että torstai-iltana sitä hakiessani apteekista sieltä ilmoitettiin, ettei valmistetta ole heillä. No, sanoin tulevani perjantaina uudelleen. Menin perjantaina puoli seiskan aikoihin todetakseni, että ovessa oli lappu: Suljemme poikkeuksellisesti tänään klo 18.. Just juu... ei kun maanantai-iltana sitten uudelleen, en uskaltanut yötä vasten lääkettä antaa.  Tässä sitten odotellaan muutama viikko mahdollisia vaikutuksia, tehdään harjoituksia ja otetaan niin iisisti kuin pystytään.

Lääkärintarkastus oli tänään. Terve tyttö, hammaskivet pitää poistaa, muuten ok.
Vanhoja vammojahan sillä on, mutta eivät haittaa menoa.
Jaa mitä menoa?? Hani taitaa olla tällähetkellä Suomen, ellei maailman hitain vinttikoira. Ei ole askel korkea ja keveä, joustava, vaan hidas ja laiskanlainen. No, se muuttuu varmasti kun likka saa itsevarmuutta ja luottamusta olotilaansa. Sitten uskaltaa.
Koirapuistossakin käytiin sunnuntaina, ajattelin, että Hanille tekis hyvää päästä irrottelemaan, voisi ajatuksetkin tuuleentua. No, niinhän siinä kävi, että minä taisin juosta enemmän kuin Hani, joka jännittyneenä seistä nökötti lähinnä paikallaan, vaikka otettiin valjaat ja takkikin pois. Pikkiriikkisen 10 sekunnin hepulituksen se sai, Rockyn kanssa teki mieli leikkiä, mutta sitten jänskä otti voiton.
Yritämme uudelleen viikonloppuna, samassa puistossa, jos sitten onnistuisi :)

Kuvia menneeltä viikolta

Hopo: Anna mä nyt vähän pussaan...!

Irina ja Hani sekä sopiva hajurako

Puistossa, kaverina Rocky

Ei oo mun juttu...

Kun sohva ei enää riitä, otetaan tyynyt avuksi :)

Suuria harppauksia

Hani on siis ollut duunikaverinani tiistaista lähtien.

Tyttö on tehnyt valtavia itsensä voittamisia joka ikinen päivä.
Tiistai tökki joka kohdassa, autoon ja  hissiin menemiset, autosta pois tulo sekä ylipäätään liikkuminen sille vieraalla alueella.

Keskiviikkona se ylitti itsensä ja käveli omaehtoisesti hissiin, oli kuulkaas vaikea pidätellä tuuletuksia :)  Wau...!
Tänä aamuna likka hyppäsi auton takapenkille ihan tuost noin vain. Helppoa kuin heinänteko :)
Ihan mahtavan upea tyttö!

Töissä ollessaan se jo hieman itsekseen kiertelee käytävillä ja varovasti kurkistelee huoneisiin. Sillä on jo muutama ihan Tosi Ystäväkin töissä, joille varmasti aikanaan tulee myös Hania kovasti ikävä, kun tyttö on valmis jäämään kotiin työpäivän ajaksi.
Vielä sillä on aika lailla stressi päällä, mutta nyt tasataan stressitasoja vielä ensiviikon ajan ja sen jälkeen aloitamme harjoittelun ihan nollasta jos se on siihen valmis.

Töissähän tulee sille kevyttä harjoittelua päivittäin kun liikun pois huoneestani, hyvin on mennyt. Samoin iltasella se ei enää vingu perääni, vaan jää sohvalle pötköttelemään. Yksin sitä ei vielä ole jätetty vaan lapset, enimmäkseen Henna, on ollut sille etäisenä tukena kotona, lähinnä henkisenä turvana. Eli joku on paikalla, se tietenkin vaatii omanlaisensa järjestelyjä.

Perjantaina aloitamme Clomicalm -lääkityksen tukemaan harjoittelua. Sen vaikutus alkanee muutaman viikon kuluttua, mikäli se Haniin tehoaa. Se jää nähtäväksi. En odota liikoja.

Kaikenkaikkiaan nämä 3 viimeisintä päivää on mennyt todella hienosti, takapakkia siis odotellessa, sillä kyllä se sieltä varmasti on tulossa. Mutta ei mennä asioiden edelle :)

Muutamia kuvia parilta viime päivältä, työpaikalta otettu, sillä iltaisin on jo niin pimeää ulkona, ettei mitään ideaa ottaa pikkupokkaria mukaan :))

Söpistelyä

Tästä kuvasta mamma tykkää!!

Eroahdistus

No niin, meillä on sitten hyvin voimakkaasti eroahdistunut pikku galgo.
Maanantaina lähdin töihin, viritin tietokoneeseen Audacityn nauhoittamaan ääniä ja näin tietäisin kuinka paljon täällä haukutaan ja piipataan, millaista ääni on ja onko sykleissä jne.

Tulokset oli aika järkyttäviä kun tulin töistä kotiin ja katsoin nauhoituksen... 7 tuntia ja 30 minuuttia jatkuvaa haukkumista, muutama vartin tauko välissä...
Muutenkin olin aika järkyttynyt ja surullinen kotiin tullessani; eteisen portti oli keskeltä purtu poikki, ykköset ja kakkoset lattialla + ykköset vielä sängyssä. Hani kävi vain kurkkaamassa että tulin kotiin, ja kaatui umpiväsyneenä sohvalle. Tuo asioiden lattialle laskeminen järkytti siksi, että se kertoo kuinka valtavassa paniikissa Hani on täällä ollut.
Juuri ja juuri se jaksoi ulos lähteä ja syödä, sen jälkeen se vaipui koomaan sohvalle, aivan sama mitä ympärillä tapahtui, se ei jaksanut liikahtaakaan. Miettikää, noin pitkä aika paniikissa, se käy varmasti sydämenkin päälle jo, pumppu on hakannut miljoonaa koko päivän... Mikäli en olisi tiennyt väsymystilan syytä, olisin lähtenyt kiikuttamaan sitä Viikkiin ja vähän äkkiä, se vaikutti niin sairaalta, lasittunut katse eikä mitään liikettä, vain rintakehän nousu kertoi sen olevan hengissä.

Onneksi se kuitenkin iltasella sitten jaksoi jo nakertaa puruluuta mutta vaikutti silti olevan aivan eri maailmoissa edelleen.

Tiistai-aamulla pakkasin sille mukaan patjan ja eväät, me lähdettiin Hanin kanssa töihin.
Mulla on onneksi niin upea tilanne tällä hetkellä, että voin ottaa sen töihin mukaan, kiitos Katja, olet ehkä maailman ihanin pomo!

Eihän tämäkään päivä ilman ongelmia sujunut, sillä galgotin piti nostaa autoon, matka sujui moitteetta. Parkkihallin katolle parkkeerasin jotta saan ovet apposen auki. Koira ulos ja kampekassi käsivarrelle. Ja tietty ensimmäinen stoppi kun piti laskeutua portaat alas, nehän olivat aivan ventovieraat portaat, aivan erilaiset kuin mitä pitkin se äsken laskeutui kotipihalla parkkipaikalle :)

Koira kantoon ja raput alas. Ulko-ovesta jees, sisään vaan mutta apua, hissi!! Koira kantoon ja hissiin.
Tutustumista työympäristöön ja aamupala maistui erinomaisen hyvin :))

Siitä edespäin päivä meni kuin siivillä, tämän päivän perusteella parempaa toimistokoiraa mulla ei ole ollutkaan. Muutaman kerran harjoiteltiin hissiä, eihän se kiva ole, mutta pienellä avustuksellahan sinne sitten mentiin.

Töissä oleminen oli Hanille harjoittelua myös, sillä se jäi pötköttelemään huoneeseeni vapaaehtoisesti, kun liikuin lähistöllä, palkkioksi rauhallisuudesta tulin takaisin ja annoin palan juustoa. Tätä tehtiinkin monta kertaa päivässä. Lisäksi ihanat työkaverini osasivat juuri sopivasti lähestyä arkulia ettei se ainakaan pelännyt ketään, oli vain hanimaisen varovainen.

Toivottavasti huomenna on samantapainen päivä, sillä harjoitukset on eroahdistuksessa se kaikkein tärkein asia. Hakusessa on nyt myös lääkitys harjoituksen tueksi. Pystyn ottamaan Hanin töihin jatkossakin, ja aion tilaisuuden käyttää ilman muuta.
Tänään sain tehtyä ihan oikeasti töitäkin, sillä maanantai meni harakoille kun ajatukset kulki kotosalle ja mietin mitä siellä oikein tapahtuu.

Kuva toimistokoirasta, työkaverin ottama, sillä aamutohinassa jätin kamerani kotiin. Huomenna voisin ottaa kuvatuksia enemmänkin :)

Duunissa on rankkaa!!

Haastetta kerrakseen

Näin on kulunut reilusti yli viikko Hanin tulosta.
Tyttö ei ole juurikaan mitään "antanut ilmaiseksi" ja miksipä olisi pitänytkään :)
Haasteita on riittänyt.

Ulkoilu on edelleen sille epämieluisaa, johtuen ehkä valjaista ja remmeistä; pakeneminen ja puolustautuminen ei onnistu? Remmissä se kävelee äärimmäisen hitaasti.  Haastetta on saada se edes pienelle lenkille, aamulla ok metsään, samoin päivällä, illalla ei todellakaan. Silloin täytyy tehdä niin, että kun porraskäytävän ovi sulkeutuu, lähden hölkkäämään ns. alapihalle josta pääsee tielle. Hani juoksee vahingossa mukana kunnes pääsemme kävelytielle. Ja sinne yleensä sitten voi asioidakin. Yleensä. Mutta pitkulainen nokka näyttää kyllä aika välittömästi tietävän, missä lämmin koti ja pehmoinen sohva sijaitsee. Sinne siis. Mahd. pian. Kiitos. Iltapissa ei ole Hanin juttu.

Ulkoilu muiden kuin minun kanssani ei Hanille kertakaikkiaan sovi. Ja vaikka sitä ollaan harjoiteltu, yhdessä ja erikseen Hennan kanssa. Ei niin ei. Silloin ei voi pissata kun mamma ei ole mukana... Lisää harjoituksia siis.

Mutta perjantaina näkyi jo pikkiriikkinen ilohyppely asioinnin jälkeen, päiväulkoilun aikaan, ja se lämmitti mieltä ihan valtavan paljon!
Takki alkaa olemaan Hanille jo aika tuttu juttu. Perjantaina oli sen verran kylmä, että laitettiin jo ihan talvitakki päälle, ihan oikein päinkin vielä ja se näytti olevan ok. Hyvä, hyvä, edistysaskel!

Väsynyt tyttö on edelleen. Sydämessä tuntuu niin pahalta, kun ajattelen sen menneisyyttä, jatkuvaa nälkää, turvattomuutta, pelkoa ja yksinäisyyttä! Kokoajan valppaana, sen näkee välillä täälläkin kun se haistelee jotain paikkaa, mitään ei tapahdu eikä kuulu, mutta likka säpsähtää ja hypähtää säikähtäneenä. Varovaisuus istuu sen selkäytimessä... voi jos jonain päivänä se uskaltaisi luottaa ettei mitään pahaa tapahdu! Aikaa... sitä se tarvitsee ja paljon.

Torstaina loppuikin sitten mammaloma ja lähdin töihin, lapset kouluun.
Koirat jäi kotiin keskenään. Hani piippasi kun tein lähtöä, ja oli aamupäivän aikana ulissut sekä haukahdellut kotona, sitten hiljentynyt. Sama jatkui perjantaina, mutta hakkuminen oli jatkuvampaa ja kovempaa. Aloitin sille Dorwest Herbsin Vuohenjuuri-valeriaana -kuurin, toivottavasti siitä on apua Hanin rentoutumiseen. Yksinoloharjoituksia tehtiin koko mammalomaviikon ajan, ehkä se vaan oli niin väsynyt vielä silloin, että oli vain tyytyväinen kun täti välillä lähti nurkista hääräämästä ja se sai nukkua rauhassa :))
Paljon ymmärrystä, aikaa ja kärsivällisyyttä se tarvitsee voittaakseen varovaisuutensa ja oppiakseen luottamaan.

Häntä. Se on kuin köysi. Sitä ei ole treenattu laisinkaan ja nyt se on holtittomasti heilahdellut puolelta toiselle ja jopa kerran nähty tekevän ympyrän. Mutta mitenkään hallittua hännän toiminta ei todellakaan ole :D Treenausta, sitähän se häntä vain tarvitsee, ja sitähän se taitaa pikkuhiljaa saadakin! Ilo ja hyvä fiilis näkyy Hanilla kotona ollessaan. Ja häntä vahvistuu samalla. Kultainen Hani!

Luunsyöntiä yhdessä...

... ja erikseen :)

Takinkääntötemppu

Niin, tuo ohuen ohut galgotinhan ei siis oikein pysty liikkumaan eikä ainakaan asioimaan takki päällä, olen sen kanssa hiukan ihmeissäni. Talvi tulee tuotapikaa, ja kun nakupiipahduksilla on metsikössä käyty asioimassa, on sen nenukkakin jo alkanut vuotamaan, flunssaako pukkaa kun ilman vaatteita ulkona riekutaan?!
Mikä siis neuvoksi? No, harjoitteluhan tekee mestarin, tässä täytyykin sitten mestaroitua ihan pikavauhtia, ennen kelien kylmenemistä. Asiaa oikein miettimällä aina t-paidasta (pitäisi kotona tottuakseen) lähtien päätin kokeilla takinkääntötemppua. Eli fleecepuoli ylöspäin ettei se jumita turkissa ja sileä päällispuoli turkkia vasten. Ja eikun kokeilemaan. Eilen illalla tällä konstilla tuli jo melkein pissa ulos, kyykky, mutta sitten ryökäle muisti, ettei voi pissata takki päällä :D
Tänään luonnollisestikin jatkamme harjoituksia! Kävely sensijaan oli jo hieman reippaampaa illalla. Jospa se sitten tästä lutviutuisi. Pitänee vaan löytää jostakin ompelija, joka tytölle tekisi ihan oikean takin jossa olisi liukkaampi vuorikangas eikä fleeceä. Anyone?

Nimiasiaa... kyllä se vaan taitaa olla niin, että likasta on leipoutumassa Hani. Se jotenkin niin  hyvin sopii sille ja ihan vahingossahan sitä tuli Hanikisi kutsuttua, Candy on kaunis nimi muttei jotenkaan sopinut samaan lauseeseen galgottimen kanssa. Joten Hello Hani!

Eilen oli muutenkin aika jännä päivä, sillä meillä kävi muutama vieras, eriaikoihin. Hienosti Hani teki tuttavuutta hänelle vielä ominaisella varovaisuudella joka ei siis ole arkuutta. Pitkällä kuonolla on hyvä haistella hiukan kauempaa ja sitten varovasti askeltaa lähemmäksi ottamaan rapsuja vastaan.
Lisäksi jännää oli se, kun ihan vieras täti-ihminen piti meille rappukäytävän ovea auki, Hani mietti, uskaltaakohan siitä mennä vai päästääkö täti oven kiinni keskenkaiken... No mamma meni ensin, niin kyllähän sitä sitten uskalsi tulla :)
Paljon pieniä asioita jotka oikeasti ovat valtavia koiralle, joka ei ole koskaan asunut 4 seinän sisällä, vaan vapaana kuin taivaan lintu pelloilla ja metsissä!!

Tämän aamun hassu juttu; Hani hipsi mun makkariin, ja tärkeänä tuli sieltä t-paitani hampaissaan, vei sen sohvalle, kierähti sen päällä ja siirtyi sohvan toiseen laitaan nukkumaan. Täh, mikäs juttu toi nyt sitten oli?! Oli mikä oli, niin sai kyllä minut hymyilemään :))

Kuviakin piti ottaa, mutta kamera ei silloin tullut mukaan kun takki oli päällä, joten muutama kuva nakugalgosta metsässä ja muuta höpöä kotoota

Koko koirajengi sohvanvaltauskeikalla

Metsäilyä yhdessä

Apua, kuinka kaunis...!

galgo syysmetsässä

Lötkötellään!!

Alkaa galgon olo olla aika rentoa!! MAHTAVAA
Ensinhän ajattelin, ettei likka ole sisäsiisti. Keskiviikkona ei tullut mitään asioita mihinkään. Vaikka rampattiin ulkona tuon tuostakin. Torstai aamusella, hyvin vieressäni nukutun yön jälkeen, se lossautti muutaman litran pissat mun sänkyyn... kääk. No, hyvä kun tuli, petarin sai pestyä. Torstaina vielä laukattiin ulkona pissapaikkaa hakien, ei onnistu. Muttei tullut sisällekään. Illalla tein sitten tieteellisen tutkimuksen ja jätin rouvalta takin kotiin ja se meni nakuna ulos. Kuinkas ollakaan, helpotuksesta huokaisten tuli piiiitkä pissa ja kakkoset kans. Eli nakuna ulos. Kurjaa, sillä se on niin äärettömän laihassa kunnossa, olisin mielelläni pitänyt takkia sen yllä!!
Nyt siis hommat hanskassa ja tyttö on sisäsiisti :)

Nimi on muuten edelleen hakusessa, Candy ei oikein tule luontevasti, vaan ihan vahingossa sitä on alettu kutsumaan Honeyksi... voi olla että se jää nimeksi, Honey - hunajainen kulta.

Torstai oli suihkupäivä, hienosti se antoi pestä itsensä! Tuli puhdas, kiiltävä ja sileä turkki. Suihkun jälkeen laitoin villapaidan päälle, ettei vilu yllättäisi. No, okei, kait tämänkin kanssa voi nukkua sohvalla, se vain näytti tuumaavan! Mutkaton mimmi.

Perjantaina se on alkanut jo haistelemaan ulkona muiden jättämiä viestejä ja varmastikin kartoittanut myös minkälaisia otuksia suomalaisessa metsikössä asustelee :)

 Tänään on nähty jotain yltiöhupaisaa, galgotin pitkine raajoineen kellahti monen yrityksen jälkeen sohvalla selälleen, yritti muokkailla oloaan vieläkin paremmaksi, ja hups, peräosa valahtikin lattialle. Henna sai onneksi kiinni ja pukattua sen takaisin sohvalle. Eipä haitannut galgottimen elämää, vaan uusi yritys... on se ihana.
Paljonhan tuo nukkuu vielä, onhan se vinttari... rauhallinen ja mukavuudenhaluinen. Ja yllättävän nopeasti se on alkanut luottamaan meihin. Hännänheilutusharjoituksia on tänään ollut jo monen monta, häntä on kuin Marsupilamilla, pitkä ja holtiton.
Ja kuvia:

Rentona

Suihkun jälkeen

Hankkikaa leveämpi sohva, niin kintut mahtuu!!

Tarvitseeko tämä kuvatekstiä??!!

Kuvaaja häiritsee lötköttelyä

Ei voi kun ihmetellä...!

.. miten hienosti kaikki on alkanut!!
Kentällä kaikki meni hienosti, kotimatkalla samoin.
Kotiin kun tultiin, kaikki meni kuin vettä vain. Likka lähti samantien nuuskimaan uutta kotiaan, söi ruokansa hyvällä ruokahalulla, joi vettä, hyppäsi sohvalle ja teki hetken pesää tyynyjen keskelle ja nukahti. Uskomaton.
Se pikkuinen on niin väsynyt... Yöunille kun mentiin, sain sänkyyni uuden petikaverin. Candy nukahti samantien ja aamulla heräsi samasta paikasta, lähes samasta asennosta.
En voi kuin ihmetellä miten hienosti kaikki on alkanut.
Lisää juttua ja kuvaa on tulossa, tietenkin :)
Nyt kuvapläjäys eiliseltä, olkaa hyvä!

Lentomatka on ohi!

Puetaan remelit ylle

Mietteliäät tytöt :)

Ensimmäiset minuutit kotona

Ruoka maistuu

Rapsutukset tuntuu kivalta!

Sohvapaikka, hyvä paikka

Tänään!

HUI, tänään on vihdoinkin SE päivä, jolloin Candy saapuu Suomeen!!
Alkaa olemaan "supistuksia" puolen tunnin välein... :)
Kone laskeutuu Helsinki-Vantaan kentällä 15.45 ja siitä se sitten alkaa, vinttikoiraan tutustuminen.

Nyt olo on aika hapuileva, ajatukset karkailee. Onneksi voin lähteä töistä jo puolen päivän kieppeillä, ehtii hoitaa kotona Donnan ja Hra Hopon ulkoilut ja syömiset, samoin kissojen syöttämisen.
Ehkä parasta laittaa vain kuva tältä viikolta, en keksi mitään järkevää kirjoitettavaa kuitenkaan :)

Seuraavat päivitykset onkin sitten ihan oikeasti MUN OMASTA galgottimesta!

Boksiharjoittelua!!

"Pesänrakennusta"

Nyt alkaa aika olemaan jo vähissä, keskiviikkona saapuu Xena!! Jes!

Niin monta viikkoa sitä on jo odoteltukin, oliskos niitä 6 vai 7... pitkä aika kuitenkin.
Hiukan on olo ollut kuin odottavalla äidillä konsanaan, huoli siitä, miten pikkuinen siellä voi ja jakselee, onko kaikki hyvin, tämä kärsimätön ja pitkä odotus; tulis jo! Nyt on ilmennyt myös pesänrakennusviettiä viime aikoina, on siivottu ja laitettu paikkaa galgolle, ja taas siivottu ja pesty Xenan vaatteita jne.
Tänään on ensimmäiset supistuksetkin sitten koettu, vatsassa kiemurtelee välillä ihan kunnolla... heh, hassuahan tämä on, enkä edes ensimmäistä koiraa Espanjan auringon alta odottele! Onhan niitä tullut ihan ikiomiksikin ulkomailta; Seppo-Oskari ja Pikku-Mummo Virosta aikanaan, Hopo, Bilma ja Buddy Espanjasta + ne lukuisat kotihoitokoirat, mutta täytyy sanoa, että nautin tällähetkellä supistuksistani ihan täysin siemauksin :)
Ja asiaan kuuluvasti jään tietenkin mammalomalle torstaista eteenpäin, kuinkas muuten.. 

Niin, ja Xena vaihtuu Candyyn ainakin näin aluksi, se on pehmeämpi ja suloisempi nimi kuin taistelijan nimi, vaikka taistelijahan tyttö oikeasti kyllä on. Nyt ei tarvitse enää taistella, nyt se saa kaiken tarvitsemansa "tarjottimella". Namupalan tarvitsee vain nauttia elämästä. Voihan se olla, että nimi vielä vaihtuu omanlaisekseen, kunhan ensin tutustutaan.

Pian, ihan pian...

Tiimipannat

Valmisteluja

Ensimmäiset konkreettiset valmistelut Xenan Suomeen tuloa varten on nyt tehty.
Kaisa, joka tuo koirat 17.10.2012, lähtee aamulla aikaisin Espanjaan ja hänen matkaansa pakkasin Xenan vaaleanvihreän manttelin lentomatkaa varten sekä vinttikoirakaulapannan. Manttelissa on ihana pitkä, kaulaa lämmittävä kauluskin, ei pitäisi pienen palella matkan aikana eikä ensimmäisinä hetkinä Suomen viileässä ja kosteassa ilmastossa.

Tekeillä on tietenkin vielä koko jengille omat TIIMIPANNAT!!! Ihana Mari ompelee jokaiselle koiralle omansa, Hopolle hiukan ohuempi, Donnalle keskileveä ja Xenalle tietenkin vinttikoiramaisen leveä panta. Eikä siinä vielä kaikki!! :)) Samaan settiin tulee vielä remmitkin, Hopolle 2 metrinen ja tytöille 180cm pituiset, sillä Hopo on niiiiin paljon matalampi otus kuin pitempijalkaiset tytöt. Näin pysyy remmit jotenkin samanmittaisina taluttaessa, luulisin...?

Nyt mietityttää enää galgottimen ruoka-astian korkeus. Ensin ajattelin hankkia suloisen lasten tuolin johon tulisi ruokakippoa varten kolo. Tuolin korkeus n. 30 cm. Onkohan se kuitenkin liian matala? Ei löytynyt vastausta vinttarikeskusteluista.
Joku kiva mööpeli olis kiva löytää, sen voisi tuunata nätiksi. En haluaisi väärinpäin käännettyä muoviämpäriä olemaan keittiössäni :)  Jos nurkissasi lojuu siis 30-45 cm korkea jakkara, tuoli tai yöpöytä jonka voisi tuunata ruokakipon korokkeeksi, pistele meilillä tulemaan (marjo at rescuekoirat.com)

Ja muutama uusi kuva Xenasta, eilen otettu tarhalla. Pikkuinen, olet jo melkein kotona!

Nokkaeläin

Kämppiksen kanssa

Xena

Ronjan jälkeen ei hoidokkia ole ollutkaan. Seuraavat koirat saapuvat parin viikon päästä, yksi niistä tuleekin minulle muttei suinkaan kotihoitoon, vaan ihan lopullisesti laumani jäseneksi.
Vaikkei se hoidokki olekaan, haluaisin silti jakaa teidän kanssanne Xenan  ensimmäiset ajat Suomessa.

Juuri kiinni saatuna

Tämä kaunis galgo-tyttö on noin 4 vuotias ja  elänyt useamman vuoden omillaan kasvattaen pentuja erinäisen määrän.
En tarkalleen tiedä, milloin Xenaa ja sen pentuja (Thor, Conan ja Rambo) alettiin ottamaan kiinni, luultavasti joulu-tammikuussa ja  pojat olivat ilmeisen helppoja kiinniotettavia, Xena taasen ei. Pennut on saatu kiinni jo alkuvuonna 2012 ja Xena vasta 28.4.

Tässä videopätkät Xenan kiinniottoyrityksestä sekä siitä hetkestä jolloin loukku vihdoinkin sulki tytön häkkiin ja sen parempi ja turvallisempi elämä saattoi alkaa
            Varovasti se käy loukulla
            Vihdoinkin!!

Xenan pojat löysivät uudet perheet ennen kesää, yksi niistä tuli Suomeen, toinen sai kodin Saksasta ja kolmas Alicantesta. Ja nyt siis on Xenan vuoro päästä omaan kotiin, kokemaan lämpö ja rakkaus sekä koiran elämän huolettomuus. Sen ei enää tarvitse itse metsästää ruokaansa vaan se tarjoillaan sille kahdesti päivässä puhtaasta ruoka-astiasta :)

Nyt sitten odotellaan tyttöä saapuvaksi ja toivotaan, että kaikki sujuu hyvin!

Conan moikkaa äitiään

Xenan pojat potretissa

Ronja omassa kotonaan!

Tänään aamupäivällä lähti Ronja-neiti häntä iloisesti heilahdellen omaan kotiinsa :)
Ihanaa, miten toinen niin luottavaisin ja avoimin mielin kulki uuden perheen mukana uusiin seikkailuihin!
Uudessa kodissaan Ronjaa odotteli jo Costa Blancan rescuekoirat ry:n kautta vuosi sitten kodin löytänyt kaunis Zorro-poika.

Toivotan Ronjalle ihanaa elämää uudessa kodissaan, veit varmasti paljon iloa ja tohinaa mukanasi :))

Sisko ja sen veli

Ronjalle löytyi koti :)

Näin se menee, ja niinhän sen pitikin mennä. Ronjalle varmistui viime viikonlopun aikana ikioma koti!!

Onnea Onnea Onnea!!! :))

Viime viikolla oli Ronjalla treffit Kauklahden koirapuistossa, jolloin eräs perhe tuli Ronjaan tutustumaan. Ja Ronjahan tykkäsi perheestä ja perheen koirasta ja tietenkin päinvastoin. Koirakaverin kanssa leikki sujui hienosti, ihmiset olivat sulaa vahaa Ronjan pienissä tassusissa... ;)

Eipä tuo kultanuppunen tässä kotihoitajaa kerennyt kauaa ilahduttamaan, muutto on jo ensi viikonloppuna. Tiistaina menemme Ronjan kanssa tutustumaan uuteen kotiympäristöön jotta muutto olisi Ronjalle, ja tulevalle veljelle myös, helpompaa.

Muutama kuva edelliseltä viikolta, yksi on Ronjan ensimmäinen pasta-ateria, jota se hartaasti mutusteli ja maisteli. Aika kummalliselta se likan suussa maistui ja tuntui, mutta ilmeisesti lopputulema oli; ihan syötävää kamaa :))

Koirapuistossakin käväistiin sitten ensimmäisen kerran, Ronja päästeli höyryjä ihan tosissaan! Semmoisiakin hepulikohtauksia sai, että huhhuh. Erehdyttävästi se muistutti pupua heinikossa, onneksi puistossa olevat vinttikoirat olivat ns. isojen koirien puolella... No kuviahan en tajunnut Duracell-pupusta ottaa, nauratti niin vietävästi sen meno ja meininki!!

Pastaa...

Lepotauko koirapuistossa

Ihana laidun!!