tiistai 5. syyskuuta 2017

No jokohan?

Seuraava yritys saada Dorita tänne Suomen kamaralle! 5.10.2017 puolen päivän tietämillä.
Peukkuja pystyyn, että onnistuisi ja saisin likan tänne rauhalliseen ympäristöön totuttelemaan kotikoiran hommiin!
Nimestä... olen miettinyt mikä olisi kaunottarelle kiva nimi. Kaikenlaisia yritelmiä on ollut, Didi, Luna, Ruska, Fifi... mutta viime aikoina olen ihan vahingossa ajatellut sitä nimellä Lyyli. :D
En vielä siis tiedä, miksikä sitä kutsuisin, Dorita ei oikein sovi suuhuni. Saa laittaa ehdotuksia, ainoa mitä toivon, on, ettei nimessä ole keskellä R-kirjainta. Älä kysy miksi! En osaa vastata! :))
No, nimiasia selvinnee viimeistään sitten, kun tyttönen on saapunut!

Uusia kuvia ei nyt vähään aikaan ole tullut kuin yksi, tarha on pyörinyt vapareiden varassa, ymmärrettävää, etteivät he ole ehtineet kuvaamaan varmastikaan mitään muita kuin tarhalle saapuneita ja sieltä kotiin lähteneitä.

Tässä kuvatus, siinä tuo merenneito jälleen makoilee vesipaljussa... :)
No eipä ole reilua, että kaveri yrittää juoda paljun tyhjäksi...!!


perjantai 25. elokuuta 2017

Höööööh....

No nythän sitten kävikin niin, että Dorita ei pääsekään matkustamaan 31.8.
Se joutui lääkekuurille ja sitä samaista lääkettä tuskin Suomesta saa. Fimeahan on määrännyt, että rescuekoirien mukana ei saa tuoda mitään lääkkeitä, vaikka koiralla olisi lähtömaan eläinlääkärin reseptit ja kaikki, lue tästä ohjeistus.
Siis Dorita jää kuurinsa ajaksi, 28 päivää, vielä Espanjaan ja katsomme sen jälkeen tilanteen. Toivon niin hitsinvitsin paljon, että likka pääsisi matkustamaan mahdollisimman pian! Kauhea pettymys oli, kun kuulin tilanteen, ettei se voi vielä matkustaa... snif.
Lentokummia on vaikea löytää. Ja jos lentokummin löydät, on todella onnekasta, jos hänen lennolleen on koirapaikka vapaana. Hankalaa. Mutta toivotaan nyt ensin Doritalle pikaista paranemista ja sen jälkeen onnea lentokummin löytymiseen!

Tuoretta kuvaa alkuviikolta, ensimmäisessä likka nukkuu istualleen ja toisessa se on Lindan ja Chispin kanssa samassa kuvassa.

Palailen asiaan kun sellaista Doritan kohdalla ilmenee... :)

Lämmintä... Zzzz Zzzz...

Dorita, Linda & Chispi

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Heippa pitkästä aikaa, uutta hoidokkia pukkaa :)

On taas aika availla blogia. Hoitokoira on saapumassa 31.8.2017

Asoka Castallan tarhalta on tulossa joulukuussa 2015 tarhalle tosi huonokuntoisena päätynyt Dorita.
Dorita on syntynyt arviolta 12/2014, korkeutta noin 55 cm ja painoa +30 kg

Dorita ei ole nähnyt elämässään varmastikaan mitään kotiin liittyvää tai ylipäätään yhtään mitään... Tarhaolosuhteissa kun ei oikein pääse tutustumaan muuhun kuin tarhaympäristöön, välillä pääsee lähimaastoon kävelylle. Doritalla on hyvä luonne, se on reipas, mutta varmastikin haasteita löytyy alkuunsa. Esimerkiksi miten se tottuu olemaan neljän seinän sisällä ja kaikkeen mitä kotona tapahtuu? Ja kaikki muu, remmissä tehtävät kävelylenkit, ihmiset, fillarit, autot...

Mepähän sitten katsomme kuinka käy! Ja odottavan aikahan on piiiitkä.

Odotellessa voisi vaikka vilkaista kuvakavalkaadia Doritasta ja sitten olis kirjava nippu videoita myös!

Tällaisessa kunnossa tyttö tuli Castallan tarhalle...

Luuta ja nahkaa

Niin hämillään ja peloissaan

Aikuinen, komea nuori neiti

Doritassa on vesipedon vikaa!


Niin tarkkana!

Joulukuu 2015, Dorita on vasta saapunut tarhalle.. surullinen näky :(

Huhtikuu 2016
Huhtikuu 2016 II

Kesäkuu 2016

Kissatestikin tehtiin kesäkuun 2017 aikana, aika normaalin hämilläänhän tuo on! Kotona voi tilanne olla muutaman viikon kuluttua ihan toisenlainen... katsotaan sitten, taas!

Dorita viihtyy vedessä, se käy päivittäin lekottelemassa altaassa, video

Tarhan etupihalta alkaa suuren suuri alue, jossa koirat voivat juosta vapaana. Kuumana päivänä ne tietenkin hengailevat talon varjossa. Video

Dorita tarhan sisäpihalla, sepä onkin kaikkien kaveri, häntä vispaa kokoajan!

Vielä on 3 viikkoa odoteltavaa. Jännittää, miten Bea suhtautuu siihen ja miten Dorita suhtautuu kissaan. Elvis klaaraa varmaan tilanteen taas kotiin :)
Pian alkaa blogi täyttymään Doritan kuulumisista ja kuvista!


maanantai 3. huhtikuuta 2017

Mitä kuuluu Bealle?

No Bealle kuuluu ihan pelkästään hyvää!

Eihän meidän lauman alkanut vuosi ole mennyt kovin ruusuisesti, tammikuussa Donna nukkui pois ja helmikuun lopulla Hani (galgo) lähti Donnan perään... isoja menetyksiä, ja meinasin jo ihan hulluksi tulla surusta. Lauma on kutistunut joulukuun jälkeen 4 koirasta kahteen. Niin järjettömän surullista :(

Mutta Bea porskuttaa menemään. Onhan sillä toki vielä aika kasa jännityksiä ja pelkoja, mutta me pärjätään sen kanssa hyvin. Alkuvaikeuksien jälkeen ulkona meni hyvin, Bea oli reipas ja innokas ulkoilija. Sitten tapahtui jotain, jota minä en pysty selvittämään ja Bea kieltäytyi täysin tulemasta eteiseen valjastettavaksi. Se lähti silmät lautasina karkuun, pöydän alle. Enhän minä ala sitä jahtaamaan, sehän vaan pahentaisi asiaa. Lähes 2 viikkoa Bea oli sisäkoirana ja käytti takapihaa vessana. Olin aivan helisemässä sen kanssa! Juttelin kokeneen koirakouluttajakaverini kanssa, mitä sille voisi tehdä, ostin Zylkeneä... Kaverilta sain bongattua pari hyvää juttua joita aloitettiin. Ihan niinkin pienestä asiasta, että heittelen nameja Bealle. Ensin se ei uskaltanut ottaa, sitten otti varovasti namin, myöhemmässä vaiheessa parikin namia. Yritin liittää toimintoon sanan, juu ei, paniikki. Eli jatketaan edelleen vain namin hakemisen jaloa taitoa. 5 enempää se ei käy hakemassa, sen jälkeen se alkaa kelaamaan, että tässä on jotain mätää ja alkaa vain tuijottamaan mua epäilevästi. Mutta tässä on alku. Sitten kävi niin onnekkaasti, että päätin vaihtaa olohuoneessa järjestystä. Siirtelin ruokapöytää ja sohvaa eri paikkoihin. Ruokapöytä meni pienempään nurkkaan, jolloin se oli pidennettynä versiona liian iso, pienensin sen. Ja siinä se ratkaisu. Tai ainakin jonkunlainen. Bea ei mahtunut enää pöydän alle piiloon, vaan kun nousin ylös ja aloin tekemään lähtöä ulos, Bea kipitti eteiseen. Siitähän saa tietenkin makkarapalkan, valjaista saa makkarapalkan... näin lähdettiin etenemään, ihan pari viikkoa sitten. Bealla olisi mahdollisuus mennä makkariin lipaston alle piiloon, mutta se ei mene. Bea rakastaa ulkoilua, nyt on eteiseen menoon liitetty sana ulos, joka sekin alkaa toimimaan yksinäänkin! Ette usko miten onnellinen olen näistä pienistä edistysaskelista!
Ja Bea rakastaa ulkoilua, se on harras nuuskuttelija, joten sen kanssa ei juurikaan mennä reippailulenkille!

Ulkona olen välillä aika kauhuissani. Viime viikolla kävi niin, että kävelytiellä tuli vastaan äiti ja lapsensa. Lapsi pysähtyi ja me mentiin mahdollisimman kaukaa ohi, mutta lapsi sai jonkun räpärin, lähti juoksemaan kohti ja kiljui innoissaan. No, voitte uskoa, että se oli Bealle kauhun paikka ja ihan järkkypaniikkihan siitä sitten tuli. Luulin, että se pääsee valjaistaan...

Rappukäytävä on Beasta nyt yllättäen pelottava paikka, sillä kerran hämärässä käytävässä rappusilla istui pari nuorta ihmistä.. nehän voi koska vaan tupsahtaa siihen uudelleen?? Ulkona myös 21 jälkeen pimeä tuntuu hieman pelottavan Beaa.

Turkkinsa on kasvanut, Bea on kasvattanut hienon leijonanharjaksen, joka lähtee korvista päättyen etujalkojen väliin hienona kolmion mallisena! Turkkia voin harjata, ja harjaankin joka ilta, kun Bea makoilee vieressäni sohvalla. Bea tykkää. Ja sohvasta on muuten tullut Bean lempparipaikka!

Bea rakastaa puruluita, se tulee kyllä kurlaten kertomaan, milloin tekee mieli jäystää, ja komentelee se minua muutoinkin, en vain aina tiedä, mitä se milloinkin haluaa! Näin me pikkuhiljaa tutustutaan toisiimme paremmin.

Meillä menee täällä siis kaikkiaan hienosti, mä tykkään ihan hillittömän paljon Beasta kaikkinensa! Se ei anna mitään ilmaiseksi... kaikki on ansaittava! :)) Olen ansainnut nyt ehkä 40% luottamusta, vielä on matkaa sinne sataan saakka, mutta ei haittaa, mulla on aikaa ja kärsivällisyyttä odotella! Hitaasti mutta varmasti!

Sain kuulla, että Bealla oli tarhalle tullessaan vauvoja, 4 pentua, jotka jäivät tarhalle Bean matkustaessa Suomeen. Ne olivat kyllä jo reippaasti yli 4 kuisia silloin ja kaikille oli koditkin jo varattuina. Pentukuvia lopussa :)

Huomenna me juhlistetaan Bean 4. kuukautta suomalaisena kotikoirana! Nopeasti on aika mennyt, vastahan se tuli. Tai toisaalta, must tuntuu, että se on ollut tossa jo iät ajat!

Bea on mamman pieni pellavapää, hömpsöttelijä, ihanuus!

Bea, Elvis, Irina ja määä toivotaan teille kaikille ihanaa kevättä, tulkoon lämmin ja kuiva kesä, kiitos!

Ja sitten kauhee lataus kuvia, olkaa hyvä! :))

Bea löysi mamman villasukan, mutta ei tiennyt oikein, mitä sillä pitäisi tehdä.
Siinä se sitten istui sukka suussa tovin...

Melko rentona!

Mamman ihanat haukkuset

Rouva Leijonanharjas!

Bea söpöstelee
Kevätauringossa

Utelias!

Rentona sohvalla
Possunkorva maistuu

Bea, Irina ja Elvis
Bean vauvat


Niin on kuin äitinsä!
Pentujen isä, todennäköisesti Bean veli...?!

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Älä edes haaveile!

Ikäväkseni joudun kertomaan, että vanha koirani Donna nukkui pois muutama viikko sitten... hoitomammalla on kauhea ikävä, onneksi huushollissa on vielä 3 koiraa ja kissa pitämässä mamman arjen askareissa kiinni. Donna olisi Ystävänpäivänä täyttänyt 16 vuotta. Noihin vuosiin mahtuu todella paljon elämänvaiheita, joissa Donna oli mukana. Nuku hyvin, pikkuinen, koskaan et lähde sydämestäni...

Vauvasta vanhaksi

Bea reipastuu päivä päivältä, nyt se jopa uskaltautui ihan itse hyppäämään sohvalle, nautti täysin siemauksin maharapsuista ja piti päätään sylissäni, kyhnäsi aivan kyljessä kiinni! Ihana, pidän sitä edistysaskeleena, sillä selkeästi sen on tehnyt mieli sohvalle jo aiemmin.
Muuten elämä rullaa omalla painollaan, onhan Bealla vielä omat kommervenkkansa, jotka täytyy huomioida, mutta mennään sen ehdoilla niin pitkälle, kuin pystytään.

Näiden hoitoviikkojen aikana olen miettinyt useasti Bean tulevaa kotia, millainen sen pitäisi olla, millaiset olisivat sen uudet ihmiset. Ja ollut paha mieli siitä, että juuri kun Bea on kotiutunut ja rentoutunut, alkaa kaikki alusta. Bealla on niin tiukasti edellinen, ilmeisen huono, elämä takintaskussaan, voi olla, ettei sen psyyke kestäisi. Aina hoitokoirasta luopuminen tuntuu siltä, että pettää hoidokkinsa, kun antaa sen eteenpäin. Mutta aiemmat ovat olleet vahvempia, vaikka joku niistä on kovin arka ollutkin. Beaa voisi kuvailla sanalla hauras, henkisesti hauras.

Näinpä sitten tein päätöksen, ettei Bean tarvitse lähteä kotia etsimään, sillä on koti täällä meidän luona, meidän sydämissä. Olisin tehnyt tämän päätöksen todennäköisesti, vaikkei Donna olisi meitä jättänytkään. Onhan minulla ennenkin ollut 4 koiraa ja vielä hoitokoiriakin lisänä!
Ja päätös ei todellakaan syntynyt säälistä, vaan ihan puhtaasti siitä, että olen niin korviani myöten ihastunut tyttöseen! Jo siitä hetkestä, kun näin sen videon Villenan tarhalta, silloin tiesin, että tuo tyttö on saatava pois tarhalta, se kärsii siellä niin ja vaikuttaa äärettömän suloiselta, ja sellainenhan se sitten olikin!  Päätöksen sinetöiminen tuntui niin hirvittävän hyvältä! Muka mietin sitä vakavasti monen monta päivää, vaikka sydämessäni tiesin, etten voi sitä kenellekään antaa... :) Järki ja tunteet... niillä ei ole mitään tekemistä keskenään, minä toimin yleensä sen sydämen ehdoilla, järki jää kauas taakse..! :))

Nyt ei teistä kenenkään tarvitse enää haaveilla Beasta! Vesalaa lainaten; hän on minun!

Eli tällä erää päätän blogini tähän, jatketaan sitten taas, kun luokseni pelmahtaa joku toinen apua tarvitseva koiruus! Kiitos, kun olit mukana Bean ensimetreiltä tähän hienoon hetkeen!

Vai... pitäisikö silloin tällöin laittaa jotain päivitystä Beasta ja kuvia??


Awwwww.....


Pää sylissä


Tyylillä


"Kiinalaiset ne sipsuttaa..." :D


Koko jengi kasassa!

Bean valitsema ikioma tyyny, isompiakin petipaikkoja olisi kyllä tarjolla...


Ehei, älähän edes haaveile, mullahan on jo koti!
Mamman oma nuppunen, ikioma!

perjantai 13. tammikuuta 2017

Reipas ulkoilija

Alun pihapanikoinnista on vain harmaa muisto jäljellä. Bea on todella reipas ja innokas ulkoilija, jonka kanssa voi nykyään mennä ihan  mitä reittiä tahansa! Se nuuskuttaa pitkään ja hartaasti, kulkee reippaasti ja nätisti remmissä. Enää se ei seilaa edes takas, ympäri ämpäri, vaan pääasiassa remmit pysyy suht nätisti eikä ole letillä! Se on utelias jos toisia koiria sattuu tulemaan vastaan, ei rähjää eikä myöskään pelkää, ujostelee kylläkin, on varovainen. Bea ei välitä sataako lunta, räntää tai vettä, se lähtee mielellään ulos. Ainoastaan niillä kovilla pakkasilla se teki stopin jo rappukäytävän ulko-ovella, sen tassuihin sattui tuo kova pakkanen. Onneksi pakkasia ei kestänyt montaa päivää!

Bealla on aamut kaikkein vaikeimmat, se arastelee minua silloin. Mutta selkeästi ajan myötä vähemmän ja vähemmän. Mustat takit jännittää, ja arvatkaapas onko ihan tavallisella suomalaisella juurikaan muita värejä takissaan... no eipä ainakaan minulla. Mutta ollaan harjoiteltu takki päällä paijaamista, kyllä se alkaa luonnistumaan! Tuo ei sitten päde ulkona, ainoastaan sisällä.

Kun Bea jokin aika sitten oppi juomaan vettä, on sisäsiisteys satunnaisesti ottanut takapakkia. Se ei välttämättä jaksa pidättää työpäivän mittaista aikaa, mutta jos hätä yllättää, niin se menee nätisti lehden päälle pissalle. Mutta näin tapahtuu melko harvoin, joskus kuitenkin.

Bea ymmärtää jo Denta Stixsienkin päälle ja napostelee niitä mielellään, mutta kaikkein mieluisin on ihan peruspuruluu, niistä Bea tykkää todella paljon!

Mukavasti meillä täällä arki rullaa eteenpäin, Bea on osa porukkaa jo omasta mielestäänkin.
Kivasti se on hoksannut muiden esimerkkiä noudatellen valjaskuviomme, kun ollaan tultu ulkoa sisään, meillä koirat istuu automaattisesti eteiseen odottelemaan riisumisvuoroaan, näin tekee myös Bea, se todellakin useimmiten jopa istahtaa odottelemaan. Nauratti yhtenä iltana, kun tultiin iltalenkiltä sisään, ulkona oli satanut ja Bean turkki oli märkä niiltä osin joita vaatteet eivät peittäneet, Irina kissa tuli eteiseen, nuuski hetken Bean poskea ja alkoi nuolla sitä kuivaksi, eikä Bea ollut moksiskaan :))

Bea on hirmuisen suloinen ja pehmeä tyttönen, se tarvitsee vaan aikaa oppia luottamaan siihen, että elämä kohtelee sitä kauniisti jatkossa, sen ei tarvitse pelätä tai olla ilman ruokaa tai vettä. Sillä on lämmin koti, pehmeä peti ja säännölliset ulkoilut.
Näin ei ole mm sen siskolla, Damariksella, joka ihan yhtä arkana ja pelokkaana on yhä tarhalla odottamassa parempaa... sellainen ihme ei ehkä osu sen kohdalle, sillä arat koirat eivät oikein kelpaa edes ulkomaisille yhdistyksille, jotka koiria tarhalta varaavat... Itse toivoisin, että voisin Damariksen ottaa sieltä pois, mutta ehkä kaksi arkaa koiraa yhtaikaa saattaa olla liian suuri haaste... :(


Jin ja jang?

Pakkaspäivänä piti hetkeksi lainata Elviksen t-paitaa ulkoilun jälkeen

Niin pehmeä ja suloinen!

Tässä on Bean sisko, Damaris, joka on tarhalla, yhtä arkana ja peloissaan kuin Bea oli..
Voi kun senkin saisi sieltä pois!



VIDEOlla Bea kurluttaa
TÄSSÄ Bea ja Elvis treenaa yhdessä kävelyä
Bea löysi aarteen!
Bea söpöilee ja vähän Hanikin
ja vielä ILTAKÄVELYLLÄ Elviksen kanssa, treenit kannatti!

Ja näissä kahdessa videossa pieni Damaris...

Eli, Bea edistyy pikkuhiljaa, hitaasti mutta varmasti!