Hyvin menee...

... mutta menköön!
Olis ihan hirmuisen kiva kirjoittaa jotakin sykähdyttävää blogiin, mutta mistäs kirjoitat?? Kun elämä rullaa tasaisesti, niin eipä mitään ihmeitäkään tapahdu.
No sen verran kiva juttu kävi tänäaamuna, että vastaamme tuli pikkuinen mitteli tai tms suloinen pieni karvapallero, Anita aloitti taas mylvimisen ja hyppelyn. Koiran omistaja ei kuitenkaan Anitaa säikähtänyt vaan jäi juttelemaan. Päästin Anitan varovasti haistelemaan koiraa, pelkäsin, että se survoo etutassulla pienen koiran muussiksi. Vaan kuinka kävikään?! Anita teki kaikki kevätjuhlaliikkeet saadakseen sen pienen koiran leikkimään kanssaan ja toinen melkein vallan innostuikin :)) Voi miten mieltäni lämmitti! Vihdoinkin löytyi joku, joka ymmärsi Anitaa! Että se sillä mylvimisellä lähinnä tahtoo tehdä tuttavuutta! Yleensä ihmiset karttavat meitä, kun tuo vanttera likka alkaa huutelemaan niille, ei siis toiveita kovin usein päästä uusiin tuttavuuksiin. Mutta nyt lykästi, ja näin, miten iloinen Anitakin oli! Siitä oli kiva aloittaa sunnuntain vietto :))

Sateista ja tuulista on ollut, Anitaa se ei haittaa, tyttö menee mielellään ulos ilmalla kuin ilmalla. Ollaan välillä laitettu Anitalle heijastinliivi hieman suojaamaan tihkusateelta, eipä tuo näytä välittävän siitäkään.

Viikonloppuna Anita löysi aarteen, hylätyn futispallon. Lyhyeen kotimatkaan meni toivottaman paljon aikaa, kun palloa piti tappaa ja ravistella, potkia ja kuljetella. Oli muuten hivenen vaikeaa saada Anita jättämään pallo ojanpohjalle, se oli kuin perässä vedettävä aasi ensimmäiset metrit... :))

Muuten täällä on oltu terveinä ja kaikki voivat hyvin. Kuten sanottu, Anita on ihan mahtava kotikoira jonka arki on asettunut uomiinsa ja rutiineista se tietää jo paljon, milloin mitäkin tapahtuu.

Muutamia kuvia taas iloksenne!

Lauantai-illan huumaa...

Anita kanssani kampaajalla, eipä tuolla mitään hätää ollut edes vieraassa paikassa!

Hullu pallokoira!!!

Espanjantytöt lenkkeilemässä

Joo, kyllä väsyttää... Voitko laittaa sen kameran jo pois, kiitos...!

Kotikoira

Anita on aika täydellinen kotikoira. Se on rauhallinen sisätiloissa, saattaa välillä intoutua leikkimään, mutta pääosin se makoilee ja tulee mielellään rapsuteltavaksi. Eilen illalla se laski päänsä polvelleni ja oli siinä pitkän aikaa nauttimassa hellyydenosoituksista. Se oli vähän niinkun halaamista, tuntui mukavalta!
Se syö ruokansa erittäin rauhallisesti eikä mene härkkimään muiden kipoille, vaan antaa täydellisen ruokarauhan.
Anita tykkää auttaa kotihommissa, kuten ruoanlaitossa. Tosin se voisi oppia kylläkin hieman väistelemään... :)) No, kyllä me ollaan hyvin mahduttu molemmat kokkaamaan! Se auttaa astioiden esipesussa tehokkaasti, saattaa jopa ottaa itsenäisesti erittäin kastikkeisen kauhan koneesta ja viedä matolle siistittäväksi...
Anita ei hauku turhia, silloin jos joku tulee, se haukahtelee, tai jos joku nysvää ovemme takana höpöttelemässä, Anita ilmoittaa asiasta.

Se antaa tehdä hoitotoimenpiteet mukisematta, tykkää harjaamisesta. Se puskee rakkauttaan ihanasti ihmistä vasten.
Ulkoilut sujuvat hienosti, tosin nyt olen joutunut käyttämään kuonopantaa varmuuden vuoksi olkapäävammani vuoksi. Iltaulkoiluillakaan ei ole viimeaikoina näkynyt hämäriä tyyppejä, joille pitäisi haukkua. Ulkona Anita ei myöskään reagoi pyöräilijöihin, rullailijoihin tai muihinkaan omituisesti liikkuviin tyyppeihin. Ihmiset saavat ohittaa rauhassa, Anitalla ei ole tarvetta tunkea nokkaansa rapsuteltavaksi.
Se suhtautuu hyvin rauhallisesti ympäristöönsä.

Ainoa asia jota harjoitellaan on toisten koirien kohtaamiset. Meillä vaan tulee ihan liian harvoin ketään vastaan, ettei siedättämistä ole oikein tosissaan voitu edes harjoitella. Mutta olemme olleet ystävien kanssa lenkillä muualla, ja vastaan tuli viiden minuutin välein koiria, Anita antoi paukkua kahdelle ensimmäiselle ja loput sai tulla ihan rauhassa, eikä Anita niistä välittänyt. Eli uskon täysin siihen, että tuokin homma onnistuu harjoittelulla!
Autoilut sujuu vaihdellen nykyään, toisinaan sille tulee paha olo autossa, en tiedä mistä se johtuu.

En tiedä mitä Anitasta oikein vielä kertoisin! Se on ihan oikeasti ihan täydellinen kotikoiranen, tosin en sitä kissaperheeseen suosittelisi, varmuuden vuoksi. Tai perheeseen jossa on muita pieniä otuksia, sillä niistä Anita on ihan tosi kiinnostunut. Ulkonahan puput saavat sen tanssimaan villisti kahdella takajalalla :D En kyllä yhtään tiedä, mitä lie tekisi, jos pupun kiinni saisi??

Mutta meillä on täällä kaikki todella hienosti, meillä ei ole mitään hätää tällaisen täydellisen koiran kanssa!
Muutama onneton kuvatuskin olisi tarjolla :)))

Natustan nallea

Ja sitten nukun se kainalossani

Oma jengi katsomassa telkkaria!

Kuvia

Nyt ei ole kovasti uutta kerrottavaa Anitasta, elämä rullaa tasaisesti. Anitasta on tullut erittäin hyvä kotikoira, joka käy joka ilta sanomassa minulle hyvää yötä, noin vartti sen jälkeen, kun olen mennyt sänkyyn. Aamulla ensimmäisenä heti kellon soitua, se on toivottamassa iloisesti hyvät huomenet.

Ensimmäiset raskaat huokauksetkin iltasella on nyt kuultu, ja se on todella hieno juttu, sillä se kertoo siitä, että Anita osaa nyt rentoutua ihan täysin.

Eli kaikki siis paremmin kuin hyvin, laitan muutamia kuvia sitten vaan, kun tarinantynkää ei enempiä ole :))

Hyvä tyyny!

Ensimmäistä kertaa mamman sängyllä... omituinen olo

Njaa... vähän kun makustelee, tää on oikeastaan ihan kiva paikka!

Jep, nyt mä hiffasin sängyn tarkoituksen!!

Mamma katsoo Possea telkkarista ja hihittää... mä en tajuu?

Askarteluapaskartelua. Sisällä kissojen nappuloita, nam nam nam!

Missä on Anitan ikioma lautanen?! Häh?

Ensimmäinen kuukausi!

Juhlan paikka, Anita on ollut kuukauden suomalainen :))

Anita on edistynyt monissa asioissa kivasti.  Toki olemme välillä menneet takapakkia, varsinkin ulkoilujen kanssa. Anita ei enää kovin jännitä pimeällä ulkoilua, onhan se vielä jännittävää, mutta parempaan ollaan menossa. Yleensä Anita kulkee nätisti remmissä, remmi tiukalla mutta sopivasti. Jahka se ihana vastustamaton haju tulvii nenään ja alkaa viemään Anitaa, olemme tehneet täyskäännöksen ja Anita palaa sillä hyvin maan pinnalle.
Tämän hetken haaste on toiset koirat, Anita on alkanut haukkumaan niitä nyt enemmän, mutta on edelleen äärettömän helposti rauhoiteltavissa. Eli epävarmuutta löytyy, siihen pitää keksiä jotain, millä vahvistan sen itseluottamusta narun perässä ollessaan. Sen verran on kuitenkin rennompana ulkona kun aiemmin, että nyt kelpaavat namit, hyvä merkki :)
Se ei myöskään jaksa enää niin innokkaana päivystää tyttären ovea, jonka takana kissat asustavat. Kyllästyttävää puuhaa kun ei siitä saa mitään konkreettista mielihyvää...
Anitasta on kehkeytynyt supertervehtijä. Töistä kun tullaan, Anita osoittaa avoimesti, kuinka hauska on taas nähdä! Ihanaa kun se riemastuu ihan hulvattomasti! Ole siinä sitten coolina...

Anita on myös alkanut osoittamaan tykkäämistään antamalla suukkoja, vienosti, mutta kuitenkin. Kuinka hellyyttävää! Sydämessä tuntuu niin hyvältä kun ajattelee, ettei Anita vielä kuukausi sitten tiennyt tällaista elämää olevankaan! Ja että sillä on nyt oma ihminen (tai useampi) ja oma pikkuinen laumansa.. ikioma turvapaikka, pehmeät pedit ja säännöllinen ruoka, tekemistä ja rapsuttajia, paljon rakkautta ja haleja.

Anitassa voisi olla ehkä ripaus kissaakin, sillä on niin ihana tapa tulla puskemaan hyvää oloaan kylkeä, reittä, pohjetta, selkää... ihan mitä vaan vasten! Ja yleensä sen jälkeen villittää ja hepulittaa!
Suuresti ihmettelen myös, että Anita osaa leikkiä leluilla. Yleensä kauan tarhalla olleet ja/tai nuorena tarhalle joutuneet koirat eivät ymmärrä lelujen päälle mitään eivätkä siis leiki. Anitapas leikkii. Saa pehmolelut kyytiä ja sisälmyksiä keräillään sitten pitkin lattiaa.
Pieni vahtikoiranpoikanen on myös herännyt. Jos joku liian pitkään seisoksii ulko-ovemme takana rupattelemassa, Anita ilmoittaa kyllä, että voitteko poistua häiritsemästä. Tai joku muu asiaankuulumaton ääni saa sen haukahtamaan. Anitalla on muuten ihan äärettömän miellyttävä ääni, ei lainkaan terävä, vaan pehmeä kumuileva, vahva ääni. Muttei mikään korvia satuttavan kova. Ja Anita sanoo muutaman hauhaun, ei ala paukuttamaan pitkiä aikoja. Eli tekee sitä mitä koiran kuuluukin tehdä, ilmoittaa.

Anita tykkää edelleen sohvasta. Se möyrii ja pyörii sohvalla onnellisena. Illalla kun olen menossa nukkumaan ja sohvalle tulee tilaa, siirtyy Anita siihen ottamaan ensiunet. Hanin viereen. Aamulla Anita kyllä nousee omalta pediltään, en tiedä missä vaiheessa sen on hiki tullut sohvalla :))

Mä tykkään Anitasta kuin hullu puurosta. Jos oma lauma ei olisi täynnä, ei olisi epäilystäkään, etteikö Anita saisi jäädä luokseni. Mutta resurssini on rajalliset... Toivon, että Anita löytää ihanan rakastavan ihmisen itselleen!
Muutama kuva myös:

Sohvamöyrimistä

Maharapsuja sohvalla

Rakkautta...

Täytyy tehdä jotain kotihommia ruokansa eteen...