torstai 20. helmikuuta 2014

Kaikenlaista ruokavaliosta kukkaruukkuun

Moikka taas!! Täällä ollaan, hoitomamman hellässä hoivassa!
Mulle kuuluu oikein hyvää.
Ruokavalio mulla on kuulemma oikein laaja, eli kurkut, päärynät, omenat, appelsiinit ja tietysti kestosuosikki banaani kuuluvat mamman ja mun yhteisiin herkutteluhetkiin. Nirppis olen muka siinä, että hedelmien täytyy olla hyviä, mitään kitkeriä tai puisia talvilajikkeita me ei sitten suuhumme laiteta. Suomalaiset perinneruuatkin on niin nannaa että, kuten ruislimppu ja karjalan piirakat, ne uppoo ku veitsi voihin, sanoo mamma!  Must se on hyvä juttu?

Vauvat... ne on aika mielenkiintoisia, niitä kannattaa kuitenkin vähän väistää, mut parasta vauvoissa kuitenkin on se, että ne on ruokapöydässä yksiä herkkukoneita ja jättävät mulle paaaljon ihanaa syötävää pöydän alle ja fiksuimmat vauvat osaavat jopa syöttää koiria suoraan ruokapöydästä, kuten esim. tuo mamman kummityttö.

Lapset on kivoja ja kiinnostavia yleensäkin, niitä en pelkää. Ovat leikkisiä kuten olen minäkin. Murrosikäiset pojat on hieman haastavampia, varsinkin tuo peräkammarin hirvistys, sitä pitää vielä hieman tarkkailla. Mennä mörisee jotain mistä ei Erkkikään saa selvää... mut kyllä mä sen kanssa mielelläni ulkona käyn ja syön sen sapuskan jota tyyppi tarjoilee. Jotenkin se vaan on kuitenkin tarkkailtavien listalla.

Edelleen kaikki kelit ovat kivoja ja jännää on kun aina on vähän erilainen maasto, märkää, puuterilunta, jäätä, räntää…. Ihan mitä vaan voi aamulla tulla vastaan kun nokkansa ulos pistää. Ja puuterilumi, sese vasta hyvää onkin. Puuterilumessa näkyy hauskasti neljä tassua ja kielen kuva, kun pitää vauhdissa lipoa harvinaista herkkua.

Konstan kanssa menee silleen tasaisesti, välillä pomottaa Konsta minua ja välillä minä Konstaa, ihan leikillään siis vaan. Me ollaan nimittäin ihan sulassa sovussa mamman lellikkejä.

Nyt me opetellaan että ei hypitä, varsinkaan ihmisiä vasten. Melkein sen jo osaankin, mutta aina ei muista, kun mä niin tykkään uusista ihmisistä! Mamma syöttää mulle namuja ulkona, kun ohitellaan muita karvakavereita, hyvin onnistuu. Uskokaa tai älkää, mutta mä en  kotioloissa haukuskele. Ihan vaan asiasta sanon, en muuten. Jännittävissä uusissa tilanteissa saatan vähän haukahdella ilosta, mutta se kuulunee Espanjalaiseen luonteeseeni.
Koirapuistossa mä innostun aina kuulemma aikalailla ja komennan mammaa tai ihan ketä tahansa heittämään mulle palloa, keppiä, tikkua, namia... ihan mitä tahansa. Kun se on niin kivaa juosta hakemaan tavaroita. Voisikohan mussa olla kuitenkin hiukka noutajaa myös...?

Kaiken kaikkiaan oon aika ihana koira, sanoo hoitomamma. Ja lisää, että on sääli, ettei näin upealle koira-herralle ole vielä löytynyt omaa rakastavaa perhettä. Mamma suree sitäkin ettei ehdi minua tarpeeksi aktivoida ja harrastuttaa, kun mammalla on se koulu vielä kesken ja töissäkin pitää käydä... Kyllä minäkin ihan valmis olisin asettumaan aloilleni rakastavan perheen huomaan. Vieläkään en tiedä, mistä sen löytäisin. En sinne nettiin saanut ilmoitusta laittaa, mamma sanoi, että se on vihoviimeinen konsti jota käytetään, eikä kuulema vielä ole sen aika. Joten odotellaan sitten vaan sitä tyyppiä joka vielä ei ole mua löytänyt :)
Kevättä odotellessa, Santi

Ai miten niin olen komea!!?

Tekivät mulle kepposen... kietoivat ikioman riepulini kaulaan... hahhah.

Kuuloelimissä ei vikaa, vain valikoiva kuuloko. Mamma sanoo, että olen symppis!

Tässä mun omat jutut, paitsi se pallo. Luu ja riepuli, ah, miten ihanaa!

lauantai 1. helmikuuta 2014

Hip Hei Helmikuu!

Heipä taasen!
Joulu meni ja vuosi vaihtui. Ei kummempia päiviä minulle kumpikaan. Paitsi se Joulu, saatiin hiukan enempi herkkuja... :)

Mä olen ollut Konstan kanssa puistoilemassa tammikuussa. Ja mä olen nauttinut ihan suunnattomasti! Rrrrakastan juosta vapaana, otan aina ensin sellaisen superkiihdytyksen ja revittelen ihan tooosi kovat vauhdit! Ja kun lihakset on lämpöiset, niin alan tsekkailemaan keitä kaikkia puistossa onkaan.

Viimeks oltiinkin oikein isossa tapahtumassa, rescueväen koirapuistoilussa. Siellä oli kuulkaa niin paljon koiria, etten oikein tiennyt kenestä tutustumisen aloittaa! Mut kyl mä ehdin kaikkia moikkaamaan ja kaikki oli tosi kivoja kavereita. Suurin osa niistä oli tullu kans jostain ulkomailta, tarhalta, joten meillä oli tosi paljon yhteisiä juttuja.

Mä laitan tähän mukaan kuvia sieltä tapaamisesta, ne oli taas tällännyt mulle vaatteet niskaan. Nyt oli oikeen villapaidan päälle ängetty takkikin! Mulla meinas hikkee pukkaa ku juoksin ja touhusin niin paljon, mutta sit ku hetken vetelin happea vaan, niin kyllä mä hoksasin, että ilman niin kuteita mulle olis tullu kylmä. Ok, vaatteet on ihan jees.

Mut tiiättekös mitä. Kukaan ei varmaan koskaan usko, että mulla olis jotain kalkkeumia selässä! Oikeesti. Se ei haittaa mun elämää sitten pätkän vertaa! Jes! :D

Mut joo, mä kaipaisin kyllä jo ikioman ihmiseni luokse, tekisin sen valtavan onnelliseksi. Sillä aikaa kun Se Oikea etsii mua, odottelen täällä kotihoitomamman hellässä huomassa, ton isobroidin kanssa... Pitäisköhän laittaa johonki deittipalveluun ilmoitus...? Santi, komea uros Espanjasta, etsii itselleen ihanaa ihmistä rinnalleen... Hmmm.. mun täytyy vähän työstää tätä ajatusta... Mut jos sitä ei löydy ees netistä, nii sit mie kyl romahan... :D

Vaan onhan mulla yks ihana ihminen, joka muistaa mua välillä! Se on yks Sari, ja nytki hän antoi mulle lahjakortin jolla halusin itselleni niitä herkkunappuloita. Iso kiitos Sari, mä lipasen sua poskelle kunhan nähdään!

Jep, seuraavaan kertaan, se on MORO! - Santi

Tutustutaan kavereihin

Kävin välillä ottamassa herkkuja hoitomammalta

Näin paljon oli porukkaa, jee!

Mä tykkään juosta, vaikka sitten yksin kun muut jo ryytyi...?!

Happitauko. Huomaa takin toispuoleisuus. Uutta muotia.

Meinas partakarvat jäätyä...

Toi kaveri oli kateellinen mun hianolle takille! En antanut sen sovittaa ees.

Sarille suuri kiitos!!!