perjantai 5. joulukuuta 2014

Anitalla on koti!

Näin on siis onnekkaasti käynyt, että Anita on löytänyt itselleen ikioman kodin!! Hirmuisen paljon onnea kaikille!
Anita muuttaa Itsenäisyyspäivänä, huomenna. Arvatkaas, tuleeko hoitomammalle ikävä... Tulee, ja ihan kamalan kova ikävä tuleekin!
Toivon, että kotihoitojakson päätteeksi voin luovuttaa rennon, luottavaisen ja elämään positiivisesti suhtautuvan, loistavan kotikoiran uuteen elämäänsä. 2 päivää vaille 3 kuukautta me Anniinan kanssa talsittiin pitkin katuja ja retkotettiin sohvalla vierekkäin.
Muistan ne Anniinan ensimmäiset ajat meillä, se kökötteli pelkästään eteisessä, sillä muu tuntui olevan liian jännittävää. Kaukana ovat ne ajat :)) Ihana Anita!

Toivon Anitalle ja uudelle perheelle ihanaa elämää yhdessä, rakastakaa toisianne niin myötä- kuin vastamäessäkin!

Vielä pelattiin illalla palloa ja hoitomamma räpsi kuvia. Anniina on niin kaunis...!

Sielukkaat silmät


Pallo... tietenkin!

Voisiko joku hieman heitellä tätä palloa, muuten alkaa väsyttämään!


Pallo lähti karkuteille...


Saan ihan varmasti kuulumisia uudesta kodista, ja se on minulle ihan hirmuisen tärkeää...!
Onnea matkaan ihana Anita, Anniina, Ansku, Anni...

lauantai 22. marraskuuta 2014

Kuvia

Niin on tylsää arkielämää, ettei oikein mitään erityistä keksi kirjoitettavaksi...
Kävi Anita töissä viime viikolla, pari tuntia se teki duuniaan, eli oli terapeuttina työkavereille :))

Laitan siis tähän nyt muutaman kuvan vaan, olkaa hyvä!

Anitalle tuli jano!

Anitan ensilumi!!

"En se minä ollut, se oli Pirkka...!"

Lempilelu Smurffipappa

Anita oli töissä ja pitihän se ensimmäiseksi tarkastaa, kierrätetäänkö meillä...

Jonotusta kahviautomaatille

Toimistokoira miettii mihin hommiin sitä seuraavaksi ryhtyisi

Pitäisiköhän lakata kynnet...?

maanantai 10. marraskuuta 2014

Lempinimiä

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Anitalle niitä on myös kertynyt jo aikamoinen määrä :))
Anniina on ehkä se kaikista suosituin, luulen, että sitä kutsutaan enemmän Anniinaksi kuin Anitaksi! Anniina on jotenkin niin pehmeä ja suloinen nimi ja sopii tuolle karvakorvalle erinomaisen hyvin. Lisäksi on Ansku, Nita ja Nanita sekä komentosarjaan kuuluvat Antti! ja Nii-na - voimakkaalla äänenpainolla :)) Silloin kun on aihetta ojentaa, käytän noita kahta viimeistä.

Anniina on ollut Suomessa nyt 2 kuukautta, ja kuten olen aiemminkin kertonut, se on ihan täydellinen kotikoira ja enemmän kuin valmis uuteen kotiin! Mistä sellainen hänelle löytyisi?

En nyt oikein keksi mitään tikusta asiaa tähän blogiin, sillä mitään erinomaisen kummallista ei ole tapahtunut, niin kotikoira Anita jo on! :))
Ai niin juu, eilen illalla iltalenkillä Anita sai hepulikohtauksen, haukkui ja mylvi, pomppi paikallaan. En nähnyt siis yhtään  mitään! No selvisihän se lopulta, tien varressa oli vaarallinen postilaatikko! Hui, minä rohkeana etulinjassa tutustumaan tuohon vaaralliseen vekottimeen, taputtelin sitä ja kehuin, kuinka hieno loota se on. Lopulta Anniinakin uskalsi tulla varovasti tutustumaan siihen.. Loppu hyvin, kaikki hyvin, meistä tuli ystäviä... ;-)
Siinä taputellessani postilaatikkoa tunsin itseni todella fiksuksi ihmiseksi, onneksi kukaan ei tainnut nähdä... :))

Anniina Aurinkoinen

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Hyvin menee...

... mutta menköön!
Olis ihan hirmuisen kiva kirjoittaa jotakin sykähdyttävää blogiin, mutta mistäs kirjoitat?? Kun elämä rullaa tasaisesti, niin eipä mitään ihmeitäkään tapahdu.
No sen verran kiva juttu kävi tänäaamuna, että vastaamme tuli pikkuinen mitteli tai tms suloinen pieni karvapallero, Anita aloitti taas mylvimisen ja hyppelyn. Koiran omistaja ei kuitenkaan Anitaa säikähtänyt vaan jäi juttelemaan. Päästin Anitan varovasti haistelemaan koiraa, pelkäsin, että se survoo etutassulla pienen koiran muussiksi. Vaan kuinka kävikään?! Anita teki kaikki kevätjuhlaliikkeet saadakseen sen pienen koiran leikkimään kanssaan ja toinen melkein vallan innostuikin :)) Voi miten mieltäni lämmitti! Vihdoinkin löytyi joku, joka ymmärsi Anitaa! Että se sillä mylvimisellä lähinnä tahtoo tehdä tuttavuutta! Yleensä ihmiset karttavat meitä, kun tuo vanttera likka alkaa huutelemaan niille, ei siis toiveita kovin usein päästä uusiin tuttavuuksiin. Mutta nyt lykästi, ja näin, miten iloinen Anitakin oli! Siitä oli kiva aloittaa sunnuntain vietto :))

Sateista ja tuulista on ollut, Anitaa se ei haittaa, tyttö menee mielellään ulos ilmalla kuin ilmalla. Ollaan välillä laitettu Anitalle heijastinliivi hieman suojaamaan tihkusateelta, eipä tuo näytä välittävän siitäkään.

Viikonloppuna Anita löysi aarteen, hylätyn futispallon. Lyhyeen kotimatkaan meni toivottaman paljon aikaa, kun palloa piti tappaa ja ravistella, potkia ja kuljetella. Oli muuten hivenen vaikeaa saada Anita jättämään pallo ojanpohjalle, se oli kuin perässä vedettävä aasi ensimmäiset metrit... :))

Muuten täällä on oltu terveinä ja kaikki voivat hyvin. Kuten sanottu, Anita on ihan mahtava kotikoira jonka arki on asettunut uomiinsa ja rutiineista se tietää jo paljon, milloin mitäkin tapahtuu.

Muutamia kuvia taas iloksenne!

Lauantai-illan huumaa...
Anita kanssani kampaajalla, eipä tuolla mitään hätää ollut edes vieraassa paikassa!
Hullu pallokoira!!!
Espanjantytöt lenkkeilemässä
Joo, kyllä väsyttää... Voitko laittaa sen kameran jo pois, kiitos...!

tiistai 21. lokakuuta 2014

Kotikoira

Anita on aika täydellinen kotikoira. Se on rauhallinen sisätiloissa, saattaa välillä intoutua leikkimään, mutta pääosin se makoilee ja tulee mielellään rapsuteltavaksi. Eilen illalla se laski päänsä polvelleni ja oli siinä pitkän aikaa nauttimassa hellyydenosoituksista. Se oli vähän niinkun halaamista, tuntui mukavalta!
Se syö ruokansa erittäin rauhallisesti eikä mene härkkimään muiden kipoille, vaan antaa täydellisen ruokarauhan.
Anita tykkää auttaa kotihommissa, kuten ruoanlaitossa. Tosin se voisi oppia kylläkin hieman väistelemään... :)) No, kyllä me ollaan hyvin mahduttu molemmat kokkaamaan! Se auttaa astioiden esipesussa tehokkaasti, saattaa jopa ottaa itsenäisesti erittäin kastikkeisen kauhan koneesta ja viedä matolle siistittäväksi...
Anita ei hauku turhia, silloin jos joku tulee, se haukahtelee, tai jos joku nysvää ovemme takana höpöttelemässä, Anita ilmoittaa asiasta.

Se antaa tehdä hoitotoimenpiteet mukisematta, tykkää harjaamisesta. Se puskee rakkauttaan ihanasti ihmistä vasten.
Ulkoilut sujuvat hienosti, tosin nyt olen joutunut käyttämään kuonopantaa varmuuden vuoksi olkapäävammani vuoksi. Iltaulkoiluillakaan ei ole viimeaikoina näkynyt hämäriä tyyppejä, joille pitäisi haukkua. Ulkona Anita ei myöskään reagoi pyöräilijöihin, rullailijoihin tai muihinkaan omituisesti liikkuviin tyyppeihin. Ihmiset saavat ohittaa rauhassa, Anitalla ei ole tarvetta tunkea nokkaansa rapsuteltavaksi.
Se suhtautuu hyvin rauhallisesti ympäristöönsä.

Ainoa asia jota harjoitellaan on toisten koirien kohtaamiset. Meillä vaan tulee ihan liian harvoin ketään vastaan, ettei siedättämistä ole oikein tosissaan voitu edes harjoitella. Mutta olemme olleet ystävien kanssa lenkillä muualla, ja vastaan tuli viiden minuutin välein koiria, Anita antoi paukkua kahdelle ensimmäiselle ja loput sai tulla ihan rauhassa, eikä Anita niistä välittänyt. Eli uskon täysin siihen, että tuokin homma onnistuu harjoittelulla!
Autoilut sujuu vaihdellen nykyään, toisinaan sille tulee paha olo autossa, en tiedä mistä se johtuu.

En tiedä mitä Anitasta oikein vielä kertoisin! Se on ihan oikeasti ihan täydellinen kotikoiranen, tosin en sitä kissaperheeseen suosittelisi, varmuuden vuoksi. Tai perheeseen jossa on muita pieniä otuksia, sillä niistä Anita on ihan tosi kiinnostunut. Ulkonahan puput saavat sen tanssimaan villisti kahdella takajalalla :D En kyllä yhtään tiedä, mitä lie tekisi, jos pupun kiinni saisi??

Mutta meillä on täällä kaikki todella hienosti, meillä ei ole mitään hätää tällaisen täydellisen koiran kanssa!
Muutama onneton kuvatuskin olisi tarjolla :)))

Natustan nallea


Ja sitten nukun se kainalossani
Oma jengi katsomassa telkkaria!

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kuvia

Nyt ei ole kovasti uutta kerrottavaa Anitasta, elämä rullaa tasaisesti. Anitasta on tullut erittäin hyvä kotikoira, joka käy joka ilta sanomassa minulle hyvää yötä, noin vartti sen jälkeen, kun olen mennyt sänkyyn. Aamulla ensimmäisenä heti kellon soitua, se on toivottamassa iloisesti hyvät huomenet.

Ensimmäiset raskaat huokauksetkin iltasella on nyt kuultu, ja se on todella hieno juttu, sillä se kertoo siitä, että Anita osaa nyt rentoutua ihan täysin.

Eli kaikki siis paremmin kuin hyvin, laitan muutamia kuvia sitten vaan, kun tarinantynkää ei enempiä ole :))

Hyvä tyyny!
Ensimmäistä kertaa mamman sängyllä... omituinen olo
Njaa... vähän kun makustelee, tää on oikeastaan ihan kiva paikka!
Jep, nyt mä hiffasin sängyn tarkoituksen!!
Mamma katsoo Possea telkkarista ja hihittää... mä en tajuu?

Askarteluapaskartelua. Sisällä kissojen nappuloita, nam nam nam!
Missä on Anitan ikioma lautanen?! Häh?

maanantai 6. lokakuuta 2014

Ensimmäinen kuukausi!

Juhlan paikka, Anita on ollut kuukauden suomalainen :))

Anita on edistynyt monissa asioissa kivasti.  Toki olemme välillä menneet takapakkia, varsinkin ulkoilujen kanssa. Anita ei enää kovin jännitä pimeällä ulkoilua, onhan se vielä jännittävää, mutta parempaan ollaan menossa. Yleensä Anita kulkee nätisti remmissä, remmi tiukalla mutta sopivasti. Jahka se ihana vastustamaton haju tulvii nenään ja alkaa viemään Anitaa, olemme tehneet täyskäännöksen ja Anita palaa sillä hyvin maan pinnalle.
Tämän hetken haaste on toiset koirat, Anita on alkanut haukkumaan niitä nyt enemmän, mutta on edelleen äärettömän helposti rauhoiteltavissa. Eli epävarmuutta löytyy, siihen pitää keksiä jotain, millä vahvistan sen itseluottamusta narun perässä ollessaan. Sen verran on kuitenkin rennompana ulkona kun aiemmin, että nyt kelpaavat namit, hyvä merkki :)
Se ei myöskään jaksa enää niin innokkaana päivystää tyttären ovea, jonka takana kissat asustavat. Kyllästyttävää puuhaa kun ei siitä saa mitään konkreettista mielihyvää...
Anitasta on kehkeytynyt supertervehtijä. Töistä kun tullaan, Anita osoittaa avoimesti, kuinka hauska on taas nähdä! Ihanaa kun se riemastuu ihan hulvattomasti! Ole siinä sitten coolina...

Anita on myös alkanut osoittamaan tykkäämistään antamalla suukkoja, vienosti, mutta kuitenkin. Kuinka hellyyttävää! Sydämessä tuntuu niin hyvältä kun ajattelee, ettei Anita vielä kuukausi sitten tiennyt tällaista elämää olevankaan! Ja että sillä on nyt oma ihminen (tai useampi) ja oma pikkuinen laumansa.. ikioma turvapaikka, pehmeät pedit ja säännöllinen ruoka, tekemistä ja rapsuttajia, paljon rakkautta ja haleja.

Anitassa voisi olla ehkä ripaus kissaakin, sillä on niin ihana tapa tulla puskemaan hyvää oloaan kylkeä, reittä, pohjetta, selkää... ihan mitä vaan vasten! Ja yleensä sen jälkeen villittää ja hepulittaa!
Suuresti ihmettelen myös, että Anita osaa leikkiä leluilla. Yleensä kauan tarhalla olleet ja/tai nuorena tarhalle joutuneet koirat eivät ymmärrä lelujen päälle mitään eivätkä siis leiki. Anitapas leikkii. Saa pehmolelut kyytiä ja sisälmyksiä keräillään sitten pitkin lattiaa.
Pieni vahtikoiranpoikanen on myös herännyt. Jos joku liian pitkään seisoksii ulko-ovemme takana rupattelemassa, Anita ilmoittaa kyllä, että voitteko poistua häiritsemästä. Tai joku muu asiaankuulumaton ääni saa sen haukahtamaan. Anitalla on muuten ihan äärettömän miellyttävä ääni, ei lainkaan terävä, vaan pehmeä kumuileva, vahva ääni. Muttei mikään korvia satuttavan kova. Ja Anita sanoo muutaman hauhaun, ei ala paukuttamaan pitkiä aikoja. Eli tekee sitä mitä koiran kuuluukin tehdä, ilmoittaa.

Anita tykkää edelleen sohvasta. Se möyrii ja pyörii sohvalla onnellisena. Illalla kun olen menossa nukkumaan ja sohvalle tulee tilaa, siirtyy Anita siihen ottamaan ensiunet. Hanin viereen. Aamulla Anita kyllä nousee omalta pediltään, en tiedä missä vaiheessa sen on hiki tullut sohvalla :))

Mä tykkään Anitasta kuin hullu puurosta. Jos oma lauma ei olisi täynnä, ei olisi epäilystäkään, etteikö Anita saisi jäädä luokseni. Mutta resurssini on rajalliset... Toivon, että Anita löytää ihanan rakastavan ihmisen itselleen!
Muutama kuva myös:
Sohvamöyrimistä

Maharapsuja sohvalla

Rakkautta...

Täytyy tehdä jotain kotihommia ruokansa eteen...






lauantai 27. syyskuuta 2014

Vesiaihe

No niin. Anita tykkää vedestä. Ja siitä mitä on vedessä.
Tässäpäs teille tarina, joka on totta ja tapahtui perjantaina. Ystäväni aikuinen poika lähti Anitan kanssa piiiitkälle lenkille, siis useita useita kilometrejä. He päätyivät järven rannalle hieman hengähtämään ja maisemia ihailemaan.  Siinä seisoivat laiturilla kaikessa rauhassa ja Anita tuijotteli vettä. Salamannopeasti Anita sukelsi kuonollaan ja nappasi järvestä kalan suuhunsa!! Mitäh??!! Juu-u :)))) Hetken katseli sätkivää kalaa ja tuuppasi takaisin järveen, kasvamaan... No johan on likka! Vai mitä!??

Heidän matkansa jatkui sitten eteenpäin, kunnes totesivat vissiin molemmat, että tuli haukattua liian iso pala ja katsoivat parhaaksi hypätä bussin kyytiin ja tulla kotiin. Siis Anita meni bussin kyytiin kuin vanha tekijä, ei paniikkia eikä edes epäröintiä. Hieman keskustelivat paikan valinnasta, Anita olisi halunnut takapenkille, mutta keskiriviin oli tyytyminen :) Toi koira on siis jotain ihan mahtavaa! Miettikääs ihan oikeesti, tyttö ei ole elämässään nähnyt MITÄÄN eikä kokenut MITÄÄN ja kävelee bussiin kuin se olisi aina bussilla matkannut! Wau..

Lauantaina kävimme kiertämässä erään espoolaisen saaren ja toden totta, Anita olisi halunnut kahlata paljon pitemmälle veteen, mitä remminperhana periksi antoi. Tyttö on ihan varmasti ensi kesänä ensimmäisenä heittämässä talviturkkia pois!

Anita siis jännittää lenkillä toisten koirien kohtaamisia ja haukkuu niille. Mutta tyttö on kovin helppo rauhoittaa. Teimme lauantaina ystävän ja koiransa (pienen) kanssa ohitusharjoituksia. Kaikki oleminen pienen koiran kanssa sujui loistavasti, Anita oli rento ja pystyi keskittymään nameihin ja minuun, samoin ympärillä tapahtuviin asioihin. Ei siis huomioinut pientä koiraa oikeastaan laisinkaan, kunnes teimme harjoitteen jossa kävelimme vastakkain, silloin Anita reagoi aivastuksen murahtamalla, välimatkaa oli noin 10 metriä. Eli jatkamme ohitustreenejä Anitan kanssa. Onneksi se todellakin on  helppo saada rauhoittumaan, sille ei jää rähinävaihde päälle laisinkaan!

Mitäs muuta... Niin, uusi aluevaltaus on nyt sitten tehty ja sohva havaittu vallan ihanaksi alustaksi! Anita tykkää möyriä sohvalla ja jäädä siihen nukkumaan. Hieman meidän galgo on ihmeissään, että mihin Hani mahtuu nyt nukkumaan... Hani on tainnut kasvattaa juuret sohvaamme ja on nyt irrallaan alustastaan :D No, Anita ei kauhean kauaa viihdy sohvalla, sille taitaa tulla siinä kuuma. Eli Hani on saanut jatkaa nukkumalla yönsä omalla sohvallaan, omassa sohvan nurkassaan.

Ai niin, olenko maininnut ihan erikseen, että Anita osaa olla yksin työpäivien ajan, tallenteesta kuuluu yleensä kerran Anitan haukuntaa, ihan hetken, taitaa silloin posti kolahtaa luukusta sisään. Muuten on hiljaista.. :)

Näin on viikko Anitan kanssa hujahtanut, meillä on ollut kivaa ja Anita rentoutuu päivä päivältä enemmän ja enemmän, myös ulkona!

Kuvia kuvia!!

Askarteluapaskartelua

Sepä oli helppo nakki, anna jotain vaikeempaa!!!
Tästä laiturilta mä se kalan nappasin!

Rakas uusi tuttavuus, sohva

Anita alkaa olla rentoRegina mennen tullen!

Saarimaisemissa

Saaressa kiertelemässä

maanantai 22. syyskuuta 2014

Voihan nenä!

Viime viikon aikana Anitan on rentoutunut jo sen verran, että nenä on alkanut viemään. Anita on siis alkanut tiiviisti haistelemaan ulkona ollessamme. Nyt nenä vie Anitaa, juu, ja hieman minuakin. Silti Anita kävelee kivasti remmissä, vauhti on hieman tiivistynyt ja välillä kun tulee oikein herkullinen haju, mennäänkin rivakammin. Pysähdymme kyllä joka kerta, kun nenä meinaa viedä liian lujaa.
Anita haistelee maata mutta hyvin usein ottaa hajuja myös ilmasta. Nenä kohti taivasta ja taas mennään :))

Kävipäs viime viikolla sellainenkin tapaus, että tallimaisemissa ulkoillessamme meitä vastaan tuli mies hyvin pienen koiran kanssa, minä huomasin, Anita ei. Mies meni koiransa kanssa piiloon roskisrivin taakse, Anita ei vieläkään huomannut mitään. Mutta kun kävelimme roskisten ohi, nosti Anita nenänsä ilmaan, katseli ympärilleen ja haukahti kahdesti. Eli ei Anitan nenää petetä, vaikka silmät ei mitään nähneet, nenä kertoi kyllä!

Anita on myös menneellä viikolla ottanut hienoja katsekontakteja ulkona. Ihan vaan muuten vaan. Se tuntuu tosi hyvältä, likka hidastaa ja kääntyy katsomaan ja taas jatketaan. Laumaantuminen on myös tapahtunut, ilmeisesti. Tytär kulki Anitan kanssa edellämme, minulla oli loput 3 koiraa kourassani. Anitalla oli vaikea kävellä edellä, kun piti huolehtia, että loppujengi pysyy mukana eikä katoa mihinkään.

Muuten täällä mennään rauhallisissa merkeissä, Anita päivystää tyttären huonetta, koska kissat majailevat siellä. Muttei sitäkään niin kiihkeästi enää, välillä on päiviä, kun ei jaksa niin kovin kiinnostaa, kun taas toisinaan on ihan kerrassaan tohkeissaan kissoista. Vaihtelevaa. Kävi Anita myös tutustumassa tuttujen marsuihin, voi hyvä tavaton, ne vasta outoja olivatkin! Anita tuijotteli kiinnostuneena vaikka kuinka ja kauan, alkoi sitten kaivamaan häkin alta lattiaa, jos vaikka sitä kautta pääsisi lähemmin tutustumaan!

Eli kaikkiaan, pienet koirat, kissat ja muut pieneläimet kiinnostavat Anitaa aika tavalla. Ulkona se saa myös hepulikohtauksen nähdessäänn pupuja! Eihän tuon näköisessä koirassa voi olla metsästävää rotua, eihän?!! :))

Anitan korvassa oli sitten hiivaa. Sitä hoidetaan nyt seuraavat 3 viikkoa puhdistamalla ja korvatipoilla. Hoitotoimenpiteet Anita antaa tehdä todella hienosti!

Uutta opittua on, että ulkoa tultuamme olen osoittanut Anitalle paikan, jossa sen pitää odotella vuoroaan valjaiden riisumiseen. Ja siinä se olla nököttää kiltisti.

Kaikki siis hyvin! Muutamia kuvia taas kaunottaresta ihailtavaksenne

Marsut... omituisia otuksia!

Kaunis...

Anita vaan on niin kuvauksellinen!

Voisin vaikka piipahtaa lätäkössä!
Laitan myös kuvan omasta laumastani, jonka kanssa Anita nyt asustelee, eli musta nököhammas Donna, 13,5 vuotta, galgorouva Hani, noin 5 vuotias ja tullut Suomeen 2v sitten ja pahnan pohjimmaisena Elvis, ranskanpullapoika, 3vuotias.
Donna, Elvis ja Hani
 Lisäksi tämä kaksikko, Elli ja Irina
Elli ja Irina


tiistai 16. syyskuuta 2014

Viikko Suomessa!

Nyt on kulunut viikko, kun Anita tuli Suomeen.

Paljon on tyttö oppinut viikon aikana. Se osaa istua ennenkun saa ruokansa. Se on rentoutunut ja tullut iloisemmaksi ja leikkisäksi. Siinähän sitä viikolle jo onkin!

Tiistaina Anita oli ensimmäisen kerran pitempään yksin kotona, maanantai meni mönkään, kun poika olikin sairaana ja tietenkin kotona. Hiljaista täällä tallenteen mukaan oli, 5 tunnin kohdalla tuli muutaman minuutin lepsu haukkusessio, luulen, että postipoika toi silloin meidän postin. Haukku ei siis missään nimessä ollut kiihkeää tai hermostunutta, vaan lähinnä hau hau hetken aikaa.

Eli Anitalla on kaikki hyvin, huomenna mennään käymään eläinlääkärillä, kun se on nyt aika lailla rapsutellut oikeaa korvaansa. Katsotaan sitten, mitä elkku sanoo!

Kuvia, olkaa hyvä!

Kyllä mahtuu!

Oppitunti: Pummaaminen

Uusi aluevaltaus, sohva!

Äärettömän tylsä lehti...

Kerrostalokyttä!