sunnuntai 29. marraskuuta 2015

4. viikko käynnistyy

Pian on kulunut 4 viikkoa Aquan tulosta Suomeen!
Tyttö on reipastunut hurjasti. Olemme käyneet Aquan kanssa kahdestaan kyläilemässä muutaman kerran ja aina se on yhtä reippaasti. Tutkii paikat ja jos ei ole toista koiraa, niin sitten se hengailee jossain itsekseen. Kävimme treffeillä Costa Blancan rescuekoirat ry:n kautta tulleen Teka-tyttösen kanssa ja sen jälkeen Tekan kotona. Tytöt virittelivät villiä leikkiä keskenään, mutta Aquaa jännitti uusi tilanne ja paikka sen verran, että jäi matolla pyörimisen asteelle :D Mutta Tekalla oli Aquan mielestä kivoja leluja ja pikkuinen puruluu kruunasi visiitin.
Autossa Aqua matkustaa edelleen hienosti, hyppää itse kuljetusboxiin ja ulos. Helppo kaveri. Hissi on myös testattu ja vaarattomaksi todettu.
Ja edelleen se suhtautuu vastaan tuleviin koiriin vaihtelevasti, joskus haukkua räksyttää niille ihan hurjasti ja toisinaan kiskoo moikkaamaan, ota siitä nyt sitten selvää :))
Vauhtia Aquassa löytyy ulkona, sillä ei virtaset ihan heti kesken lopu! Kun meno yltyy ihan hurjaksi, otan sen vasemmalle viereeni suht lyhyelle remmille niin meno rauhoittuu kivasti. Aqua ottaa uskomattoman hienosti katsekontaktia! Ja namittamalla pääsee tooooosi pitkälle sen kanssa, on meinaan aika helposti nameilla vietävissä...

Eipä täällä meidän tavallisessa arjessa mitään kummia ole tapahtunut, sitä tavanomaista rutiinia toistellessa ollaan menty. Mutta niinhän sen pitää ollakin!

Kuvia ja video.
Videossa Aqua ja vanha Donna-koirani, pian 15v, intoutuvat (taas!) leikkimään
VIDEO


Läheisyys lämmittää, ainakin otsaa...

Koirat on niin hyviä rentoutumaan!

Tytöt!
Kaunis ja hellyyttävä, pehmeä Aqua!

"Mä haluun oman Facebook-profiilin!"

2 kommenttia:

  1. Tässä aamutuimaan katselin Aqvan kuulumisia,kyllä hän on kaunis,söpö ja ihanan tuntuinen tyttönen pieni murunen, voi kun hän saisi hyvän kodin kaikella ❤:lla zekatkaa tarkasti uusi koti / isäntä/ emäntä, minulla on sellainen kokemus että olivat esittäny oikein kivaa ja mukavaa ja sitten pienet pennut olivat joutuneen kylmään talliin josta sitten oli ilmoitettu kasvattajalle joka haki pennut pois ja toinen pennuista on nyt ollut meillä yli 9: n vuotta ja ei ole tarvinnut olla yhtään yötä ulkona! Kaikki vaan eivät ole koiraihmisiä vaikka niin vakuuttelevat ! Kaikkea hyvää teille sinne ja mukavaa joulun odotusta��������

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aquahan ON ihana :))
      Kyllä me paras mahdollinen koti koitetaan Aqualle löytää ja yhdistys on uuden kodin tukena vielä pitkään, niin kauan kun tarvis vaatii, eli saamme varmasti kuulumisia Aquasta(kin)!!
      Joulun odotusta myös sinulle!

      Poista