maanantai 3. huhtikuuta 2017

Mitä kuuluu Bealle?

No Bealle kuuluu ihan pelkästään hyvää!

Eihän meidän lauman alkanut vuosi ole mennyt kovin ruusuisesti, tammikuussa Donna nukkui pois ja helmikuun lopulla Hani (galgo) lähti Donnan perään... isoja menetyksiä, ja meinasin jo ihan hulluksi tulla surusta. Lauma on kutistunut joulukuun jälkeen 4 koirasta kahteen. Niin järjettömän surullista :(

Mutta Bea porskuttaa menemään. Onhan sillä toki vielä aika kasa jännityksiä ja pelkoja, mutta me pärjätään sen kanssa hyvin. Alkuvaikeuksien jälkeen ulkona meni hyvin, Bea oli reipas ja innokas ulkoilija. Sitten tapahtui jotain, jota minä en pysty selvittämään ja Bea kieltäytyi täysin tulemasta eteiseen valjastettavaksi. Se lähti silmät lautasina karkuun, pöydän alle. Enhän minä ala sitä jahtaamaan, sehän vaan pahentaisi asiaa. Lähes 2 viikkoa Bea oli sisäkoirana ja käytti takapihaa vessana. Olin aivan helisemässä sen kanssa! Juttelin kokeneen koirakouluttajakaverini kanssa, mitä sille voisi tehdä, ostin Zylkeneä... Kaverilta sain bongattua pari hyvää juttua joita aloitettiin. Ihan niinkin pienestä asiasta, että heittelen nameja Bealle. Ensin se ei uskaltanut ottaa, sitten otti varovasti namin, myöhemmässä vaiheessa parikin namia. Yritin liittää toimintoon sanan, juu ei, paniikki. Eli jatketaan edelleen vain namin hakemisen jaloa taitoa. 5 enempää se ei käy hakemassa, sen jälkeen se alkaa kelaamaan, että tässä on jotain mätää ja alkaa vain tuijottamaan mua epäilevästi. Mutta tässä on alku. Sitten kävi niin onnekkaasti, että päätin vaihtaa olohuoneessa järjestystä. Siirtelin ruokapöytää ja sohvaa eri paikkoihin. Ruokapöytä meni pienempään nurkkaan, jolloin se oli pidennettynä versiona liian iso, pienensin sen. Ja siinä se ratkaisu. Tai ainakin jonkunlainen. Bea ei mahtunut enää pöydän alle piiloon, vaan kun nousin ylös ja aloin tekemään lähtöä ulos, Bea kipitti eteiseen. Siitähän saa tietenkin makkarapalkan, valjaista saa makkarapalkan... näin lähdettiin etenemään, ihan pari viikkoa sitten. Bealla olisi mahdollisuus mennä makkariin lipaston alle piiloon, mutta se ei mene. Bea rakastaa ulkoilua, nyt on eteiseen menoon liitetty sana ulos, joka sekin alkaa toimimaan yksinäänkin! Ette usko miten onnellinen olen näistä pienistä edistysaskelista!
Ja Bea rakastaa ulkoilua, se on harras nuuskuttelija, joten sen kanssa ei juurikaan mennä reippailulenkille!

Ulkona olen välillä aika kauhuissani. Viime viikolla kävi niin, että kävelytiellä tuli vastaan äiti ja lapsensa. Lapsi pysähtyi ja me mentiin mahdollisimman kaukaa ohi, mutta lapsi sai jonkun räpärin, lähti juoksemaan kohti ja kiljui innoissaan. No, voitte uskoa, että se oli Bealle kauhun paikka ja ihan järkkypaniikkihan siitä sitten tuli. Luulin, että se pääsee valjaistaan...

Rappukäytävä on Beasta nyt yllättäen pelottava paikka, sillä kerran hämärässä käytävässä rappusilla istui pari nuorta ihmistä.. nehän voi koska vaan tupsahtaa siihen uudelleen?? Ulkona myös 21 jälkeen pimeä tuntuu hieman pelottavan Beaa.

Turkkinsa on kasvanut, Bea on kasvattanut hienon leijonanharjaksen, joka lähtee korvista päättyen etujalkojen väliin hienona kolmion mallisena! Turkkia voin harjata, ja harjaankin joka ilta, kun Bea makoilee vieressäni sohvalla. Bea tykkää. Ja sohvasta on muuten tullut Bean lempparipaikka!

Bea rakastaa puruluita, se tulee kyllä kurlaten kertomaan, milloin tekee mieli jäystää, ja komentelee se minua muutoinkin, en vain aina tiedä, mitä se milloinkin haluaa! Näin me pikkuhiljaa tutustutaan toisiimme paremmin.

Meillä menee täällä siis kaikkiaan hienosti, mä tykkään ihan hillittömän paljon Beasta kaikkinensa! Se ei anna mitään ilmaiseksi... kaikki on ansaittava! :)) Olen ansainnut nyt ehkä 40% luottamusta, vielä on matkaa sinne sataan saakka, mutta ei haittaa, mulla on aikaa ja kärsivällisyyttä odotella! Hitaasti mutta varmasti!

Sain kuulla, että Bealla oli tarhalle tullessaan vauvoja, 4 pentua, jotka jäivät tarhalle Bean matkustaessa Suomeen. Ne olivat kyllä jo reippaasti yli 4 kuisia silloin ja kaikille oli koditkin jo varattuina. Pentukuvia lopussa :)

Huomenna me juhlistetaan Bean 4. kuukautta suomalaisena kotikoirana! Nopeasti on aika mennyt, vastahan se tuli. Tai toisaalta, must tuntuu, että se on ollut tossa jo iät ajat!

Bea on mamman pieni pellavapää, hömpsöttelijä, ihanuus!

Bea, Elvis, Irina ja määä toivotaan teille kaikille ihanaa kevättä, tulkoon lämmin ja kuiva kesä, kiitos!

Ja sitten kauhee lataus kuvia, olkaa hyvä! :))

Bea löysi mamman villasukan, mutta ei tiennyt oikein, mitä sillä pitäisi tehdä.
Siinä se sitten istui sukka suussa tovin...

Melko rentona!

Mamman ihanat haukkuset

Rouva Leijonanharjas!

Bea söpöstelee
Kevätauringossa

Utelias!

Rentona sohvalla
Possunkorva maistuu

Bea, Irina ja Elvis
Bean vauvat


Niin on kuin äitinsä!
Pentujen isä, todennäköisesti Bean veli...?!

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin se on, tykkään!! Mutta kovin on vielä henkisiä jumeja, pikkuhiljaa niistä ehkä päästään yli, suurimmilta osin varmaankin. Ehkä siitä ei koskaan tule täysin avointa ja sosiaalista, mutta mua se ei haittaa. Bea on ihanan rento hassuttelija, kun ollaan täällä oman porukan kesken :)

      Poista