keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Älä edes haaveile!

Ikäväkseni joudun kertomaan, että vanha koirani Donna nukkui pois muutama viikko sitten... hoitomammalla on kauhea ikävä, onneksi huushollissa on vielä 3 koiraa ja kissa pitämässä mamman arjen askareissa kiinni. Donna olisi Ystävänpäivänä täyttänyt 16 vuotta. Noihin vuosiin mahtuu todella paljon elämänvaiheita, joissa Donna oli mukana. Nuku hyvin, pikkuinen, koskaan et lähde sydämestäni...

Vauvasta vanhaksi

Bea reipastuu päivä päivältä, nyt se jopa uskaltautui ihan itse hyppäämään sohvalle, nautti täysin siemauksin maharapsuista ja piti päätään sylissäni, kyhnäsi aivan kyljessä kiinni! Ihana, pidän sitä edistysaskeleena, sillä selkeästi sen on tehnyt mieli sohvalle jo aiemmin.
Muuten elämä rullaa omalla painollaan, onhan Bealla vielä omat kommervenkkansa, jotka täytyy huomioida, mutta mennään sen ehdoilla niin pitkälle, kuin pystytään.

Näiden hoitoviikkojen aikana olen miettinyt useasti Bean tulevaa kotia, millainen sen pitäisi olla, millaiset olisivat sen uudet ihmiset. Ja ollut paha mieli siitä, että juuri kun Bea on kotiutunut ja rentoutunut, alkaa kaikki alusta. Bealla on niin tiukasti edellinen, ilmeisen huono, elämä takintaskussaan, voi olla, ettei sen psyyke kestäisi. Aina hoitokoirasta luopuminen tuntuu siltä, että pettää hoidokkinsa, kun antaa sen eteenpäin. Mutta aiemmat ovat olleet vahvempia, vaikka joku niistä on kovin arka ollutkin. Beaa voisi kuvailla sanalla hauras, henkisesti hauras.

Näinpä sitten tein päätöksen, ettei Bean tarvitse lähteä kotia etsimään, sillä on koti täällä meidän luona, meidän sydämissä. Olisin tehnyt tämän päätöksen todennäköisesti, vaikkei Donna olisi meitä jättänytkään. Onhan minulla ennenkin ollut 4 koiraa ja vielä hoitokoiriakin lisänä!
Ja päätös ei todellakaan syntynyt säälistä, vaan ihan puhtaasti siitä, että olen niin korviani myöten ihastunut tyttöseen! Jo siitä hetkestä, kun näin sen videon Villenan tarhalta, silloin tiesin, että tuo tyttö on saatava pois tarhalta, se kärsii siellä niin ja vaikuttaa äärettömän suloiselta, ja sellainenhan se sitten olikin!  Päätöksen sinetöiminen tuntui niin hirvittävän hyvältä! Muka mietin sitä vakavasti monen monta päivää, vaikka sydämessäni tiesin, etten voi sitä kenellekään antaa... :) Järki ja tunteet... niillä ei ole mitään tekemistä keskenään, minä toimin yleensä sen sydämen ehdoilla, järki jää kauas taakse..! :))

Nyt ei teistä kenenkään tarvitse enää haaveilla Beasta! Vesalaa lainaten; hän on minun!

Eli tällä erää päätän blogini tähän, jatketaan sitten taas, kun luokseni pelmahtaa joku toinen apua tarvitseva koiruus! Kiitos, kun olit mukana Bean ensimetreiltä tähän hienoon hetkeen!

Vai... pitäisikö silloin tällöin laittaa jotain päivitystä Beasta ja kuvia??


Awwwww.....


Pää sylissä


Tyylillä


"Kiinalaiset ne sipsuttaa..." :D


Koko jengi kasassa!

Bean valitsema ikioma tyyny, isompiakin petipaikkoja olisi kyllä tarjolla...


Ehei, älähän edes haaveile, mullahan on jo koti!
Mamman oma nuppunen, ikioma!

2 kommenttia:

  1. Onnea koko perheelle! Pieninitku pääsi, kun luin tämän (toivottavasti ei viimeisen)päivityksen. Tähtiin se oli kirjoitettu,että Bean koti on Marjon luona! ❤❤❤

    VastaaPoista
  2. Kiitos!!!!
    Kyllä mä varmaan jossain vaiheessa käyn kirjoittelemassa, miten menee, ollaanko menty eteen- vai taaksepäin! :)) Onhan tuo niin maailman suloisin ja hellyyttävin otus... <3

    VastaaPoista